Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 19.02.2009 11:13
A A A

Jyväskylä Rockfestival elokuussa Laajavuoressa

Viime kesänä Laajavuoressa järjestetty Jyväskylä Rock tekee poikkeuksen jyväskyläläiseen rockfestaritrendiin: se järjestetään toisenkin kerran. Vuonna 2009 tapahtuma rymistellään läpi nimellä Jyväskylä Rockfestival, ajankohta on 14.–15. elokuuta.

Esiintyjiksi on toistaiseksi kiinnitetty Apulanta, Beats and Styles featuring Mike Monroe, Stam1na, Mokoma ja Diablo.

Linja on siis sama kuin viimeksi – turvallisia kotimaisia nimiä riskihakujen sijaan. Viime vuoden Jyväskylä Rock onnistui surkeasta säästä huolimatta kelvollisesti.

Tapahtuma järjestetään viimevuotiseen tapaan osana Rock’n Roll Circus -festivaalikiertuetta. Samalla konseptilla järjestetään festivaalit myös kesäkuun lopussa Riihimäellä, heinäkuun puolivälissä Hämeenlinnassa ja heinä-elokuun vaihteessa Kokkolassa. Yhteensä neljään tapahtumaan odotetaan 50 000 kävijää.

Jyväskylä Rockfestivalin lipunmyynti on käynnistynyt osoitteessa www.eiransirkus.fi/. Kahden päivän liput maksavat ennakkoon ostettuna 45 euroa, yksipäiväisten hinta on 30 euroa. Tapahtuman ohjelma julkaistaan myöhemmin keväällä.

» Lue lisää tapahtumasta perjantain Keskisuomalaisesta

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Viihde