Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 10.02.2012 21:05
A A A

Jyväskyläläisen Johannan tie katkesi The Voice of Finlandissa

Johanna Mäkelä putosi The Voice of Finland -kilpailusta perjantai-iltana.

Johanna Mäkelä putosi The Voice of Finland -kilpailusta perjantai-iltana.

Jyväskyläläinen muusikko Johanna Mäkelä, 25, karsiutui perjantaina Nelosen The Voice of Finland -laulukilpailusta. Torniosta kotoisin oleva laulaja kohtasi kilpailun kaksintaisteluosuudessa Tanja Vähäsarjan, jonka joukkueen valmentaja Paula Koivuniemi pitkään mietittyään lopulta valitsi jatkoon.

Kaksintaisteluvaiheessa kaksi kilpailijaa on yhtä aikaa lavalla ja esittävät samaa kappaletta. Koivuniemi valitsi taistelupariksi Vähäsarjan ja Mäkelän ja heille kilpailukappaleeksi Scandinavian Music Groupin Hölmö rakkaus.

Kaikki valmentajat eli Michael Monroe, Elastinen, Lauri Tähkä ja Paula Koivuniemi kehuivat naisten laulua ja yhteistyötä.

–·Lauloitte kuin olisitte parhaat ystävykset. Toivottavasti olette kisan jälkeenkin hyviä ystävyksiä, kommentoi Koivuniemi.

Valinta teki hänelle silmin nähden kipeää, samoin pudotetulle.

–·Olisin vielä niin halunnut jatkaa. Minulla oli niin taistelutahtoa, totesi pettynyt Mäkelä putoamisensa jälkeen.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Viihde