Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 19.08.2010 12:15
A A A

Kännykänheiton MM-kisat peruttiin tältä kesältä

Kännykänheiton MM-kisat on peruttu tältä kesältä.

Kisat oli tarkoitus pitää Juvalla lauantaina. Järjestäjien mukaan peruutuksen taustalla ovat muun muassa myrskytuhot, jotka ovat työllistäneet aivan viime päiviin saakka.

Kännyköitä on paiskottu Etelä-Savossa kesästä 2000 lähtien. Tapahtuman ideoijan Christine Lundin mukaan kisa järjestetään jälleen ensi kesänä.

– Tästä tuli välivuosi, koska voimavarat eivät nyt vain riittäneet. Olemme tiedottaneet asiasta ulkomaisille yhteistyökumppaneille, Lund kertoi Lund.

Leikkimieliseen kisaan on osallistunut joka vuosi useita kymmeniä heittäjiä eri puolilta maailmaa, aina Japania ja Kanadaa myöten.

– Tavoitteena on ollut henkinen puhdistautuminen puhelinriippuvuudesta. Samalla on kerätty käytettyjä puhelimia ja ohjattu niitä kierrätykseen.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Viihde