Andrew O'Hagan- Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe
Andrew O'Hagan on tullut tunnetuksi kirjailijana ja sanomalehtitoimittajana. Maf-koiran näkövinkkelistä tehdyssä romaanissa hän haluaa antaa Marilyn Monroesta herkän ja intiimin sisäkuvan.
Hannu Waarala
Suom. Heikki Karjalainen. Tammi 2011. 322 s.
Marilynin tarinan voi aloittaa alusta tai lopusta. Lopputulos on aina joka tapauksessa yhtä surullinen.
Suurinpiirtein näin toteaa psykiatri ja psykoanalyytikko Ralph Greenson ranskalaisen Patrick Jeudyn hienoviritteisessä dokumenttielokuvassa Marilynin viimeiset sessiot (2008), jonka lähtökohta pohjaa Marilyn Monroen psykoanalyysin viimeisiin säilyneisiin ääninauhoihin.
Hieman pakkomielteinen ja potilaaseensa takertunut Greenson toimi Marilynin psykoanalyytikkona ja luottomiehenä tähden elämän viimeiset kaksi vuotta, traagiseen kuolemaan asti vuoteen 1962. Greenson on tärkeä taustahenkilö myös englantilaisen Andrew O'Haganin (s. 1968) romaanissa Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe (alkuteos 2010).
Romaani kertoo hieman toisin tavoin, paikoin hyvin jouhevasti ja humoristisesti Marilynin tarinaa hänen viimeisen vuotensa ajalta. Marilynin lemmikkikoiran Mafin näkökulma tarjoaakin tuoreen, energisen ja intiimin näkövinkkelin Marilynin elämään. O'Hagan haluaa synnyttää romaanissaan Marilynista herkän ja intiimin sisäkuvan - ja onnistuu siinä.
Turhuuden turuilla
Tunnetun mietelmän mukaan henkilöllä, jolla on todellinen ystävä, on kaksi sielua. O'Haganin romaani lähtee liikkeelle juuri tällaisesta ajatuksesta: romaanin kertojalla, Maf-koiralla, on sielu, joka löytää välittömyydessään yhteyden ja eräänlaisen kodin Marilyn Monroen rikkoutuneesta sielusta.
Koiran vaisto vertautuu Marilynin intuitiivisuuteen, toisaalta hänen itsetiedostamiseensa ristiriitojen repimänä seksisymbolina, toisaalta hänen värähtelevään, kaoottiseen herkkyyteensä ja vaihteleviin mielentiloihinsa julkisuutta kammoavana yksityishenkilönä. Sisäinen, yksinäisyyden kuilu säilyi aina, menestyksistä, Kennedyistä ja avioliitoista huolimatta.
O'Haganin romaani valaisee Marilynin tunnettua elämänhistoriaa kuin sisältäpäin, lämpöetäisyydeltä ja ilman häikäilemättömiä sensaatioita ja paljastuksia. Tähden eroottisuuttakin tarkastellaan inhimillisessä ulottuvuudessa, paradoksaalisesti Maf-koiran objektiivisemmasta näkökulmasta kuin mihin Marilynin rakastajat ja lajitoverit kykenivät. Maf on sänkykamarissakin hienotunteinen emäntäänsä kohtaan.
Maf-koira on myös tarkkailija, joka huomaa heti keinotekoisuuden ja ihmisten turhamaisuuden. Hollywoodissa lahjakkaiden ihmisten ammatillinen varjopuoli on nimenomaan turhamaisuus. O'Haganin romaanissa kaksi turhamaisuuden, lahjakkuuden ja narsismin ikonia ovat Frank Sinatra ja kirjailija Truman Capote. He edustavat spontaania amerikkalaista kulttuuria niin hyvässä kuin pahassa vastakohtana englantilaiselle säätykulttuurille, joka on Maf-koiran tosiasiallinen henkinen tausta.
Maf-koiran näkökulman kautta avataan monia kerronnallisia, elokuvahistoriaankin liittyviä tasoja, mutta erityisesti romaanin punaisena lankana kulkee ristiriita englantilaisen traditioihin pohjautuvan ja amerikkalaisen spontaanin kulttuurin välillä. Tämä tuo myös ironista komediallisuutta O'Haganin kerrontaan.
Tuhdisti nimiä
O'Haganin romaani on oikea elokuvakulttuurikaskujen ja juorujen aarreaitta. Keskeisiä henkilöitä ovat muiden muassa kirjailijat Carson McCullers, Marilynin henkiystävä, ja Truman Capote, jota McCullers piti juoruämmänä ja lahjakkaana kirjallisena varkaana.
Marilyn opiskeli näyttelemistä New Yorkissa Lee Strasbergin johtamassa Actors Studiossa. Actors Studion opit näyttelemisestä pohjasivat paljolti psykoanalyysin oivalluksiin. Roolin avaimet löytyvät tunnemuistista, muistoista ja tunteista, Strasberg opasti rikkinäistä Marilynia.
Yhtä kirjaa Marilyn luki ja tutki säännöllisesti loppuaikoinaan: se oli Dostojevskin Karamazovin veljekset. Marilyn himoitsi romaanissa esiintyvän aistillisen Grusenkan roolia, jota hän ei koskaan saanut näytellä.
