Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 10.03.2010 19:42
A A A

Anne Enright - Valvojaiset

ANNE ENRIGHT

Valvojaiset

Suom.Tarja Kontro.

Otava 2010, 297 s.

Irlantilainen Anne Enright nousi vuoden 2007 Booker-palkinnon yllätysvoittajaksi romaanillaan Valvojaiset. Kriitikoiden kiittelemä kirjailija oli aiemmin jäänyt suurelle yleisölle tuntemattomaksi, eikä palkintokirjakaan kosiskele itselleen lukijoita.

Valvojaiset on vihainen, ahdistunut ja hidas kertomus irlantilaisen suurperheen salaisuuksista. Enright on kuitenkin vahva kirjoittaja, jonka tarinaan luoma imu kantaa yli sen ajoittaisen raskauden.

Hegartyjen kaksitoistalapsisen perheen hulttiopoika Liam tekee itsemurhan. Veronica lähtee hakemaan veljensä ruumista Englannista kotiin Dubliniin. Matka laajenee tarinan tasolla moneen suuntaan. Veronica manaa suvun haamuja esiin muistelemalla, kuvittelemalla ja keksimällä historiaa. Vaihtoehtoiset tarinat kiertyvät kohti salaista pistettä, totuutta, johon liittyvät ainakin Liam, isoäiti Ada ja Adan vuokraisäntä Lamb Nugent.

Tarinan toisella tasolla Hegartyjen klaanin elossa olevat jäsenet kokoontuvat vanhaan taloonsa ruumiinvalvojaisiin. Tunnelmaa leimaa kuolemanjälkeinen pysähtyneisyys. Henkilöhahmot jäävät motiiveiltaan etäisiksi. Enright ottaa heidät sen sijaan fyysisesti haltuunsa, kuvailee lasten silmät, isoäidin kädet, isän kaljun päälaen. Kyseessä on häpeään hukkuvan perheen anatomia. Perhe on kuin monijäseninen ruumis, jota Enrightin tarkat sanat leikkelevät.

Häpeä, vaikeneminen ja vallankäyttö näyttäytyvät nimenomaan ruumiillisuutena, kosketuksena ja koskemattomuutena. Avainlauseena toimii Raamatun lause "Noli me tangere", älä koske minuun, ylösnousseen Jeesuksen sanat Maria Magdalenalle.

Tarina häilyy pitkään pakenemisen ja perillepääsyn välillä: "Katson kassalle jonottavia ihmisiä ja mietin, ovatko he menossa kotiin vai ovatko he menossa kauas pois niiden ihmisten luota joita he rakastavat. Muita matkoja ei ole." Enrightilla on taito viedä lukija tuolle matkalle, ensin kauaksi pimeään ja sitten takaisin valoon, kotiin.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa