Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
20.03.2010 21:02
Carl-Henning Wijkmark - Saapuva yö
REIJA PALTTALA
CARL-HENNING WIJKMARK
Saapuva yö
Suom. Markku Mannila. Basam Books 2009, 184 s.
Jos henkilön kuolema on selvä jo kirjan ensisivuilla ja tekstin jatko siihen johtaneiden syiden selvittelyä, useimmiten on kyse dekkari- tai vaikkapa dokumenttiromaanista. Carl-Henning Wijkmarkin (s.1934) teos Saapuva yö on poikkeus, ja lajissaan huomattavan omaperäinen.
Romaani ilmestyi 2007, jolloin se voitti myös August-palkinnon parhaana ruotsalaisena teoksena. Sairaalan vuodeosastolle sijoittuva tarina kertoo neljän tuntemattoman potilaan kivulloisesta, mutta silti ironisen hymyn siivittämästä matkasta kohti kuolemaa.
Hasse, kirjan päähenkilö ja kertoja, kuvaa sairaalan huonetta numero viisi omasta näkökulmastaan. Entinen tunnettu näyttelijä on nyt yhtä anonyymi hahmo kuin hänen vähäosaisemmat potilastoverinsa Börje ja Harry.
Kirjan nimen suomennos kuvastaa tietynlaista juhlavuutta, mitä tekstin sisältö taas ei korosta. Tulossaoleva yö kuulostaisi turhankin proosalliselta, mutta kertoisi enemmän siitä, miten kuolema on sekä tulossa että jo läsnäoleva päähenkilön elämässä. Enää sitä voidaan vain siirtää, samalla kun tosielämän etiäiset paljastuvat vähitellen kuoleman erilaisiksi rooliasuiksi.
Vakavasti sairaiden huonetovereiden kesken lyöty veto siitä, kuka heistä eläisi pisimpään, kuvastaa mainiosti teoksen perussävyä. Arjen runouteen yhdistyy hiljaista ironiaa filosofioineen ja niiden kyytipojaksi sarkastista arvostelua saattohoidon nykytilasta.
Kertoja ei suitsuta lääkärien ja kirurgien toimia, eikä saattohoidon sairaalabyrokratia näyttäydy kovinkaan ihmisläheisenä. Hoitajat ovat tässä ankeassa miljöössä poikkeustapauksia; päähenkilön enkeleitä, joista hän voi vielä ammentaa hengenpitimiksi valoa ja eroottista lämpöä. Oireellista on, että päähenkilö koettaa löytää kirjoista oppia kuolemiseen ja omaan tilanteeseen. Saattohoidon tila ja tavoitteet joutuvat siten teoksessa kriittiseen syyniin.