Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
08.01.2009 20:49
Daniel Katzi - Berberileijonan rakkaus ja muita kertomuksia
DANIEL KATZ Berberileijonan rakkaus ja muita kertomuksia WSOY 2008, 114 s.
Eläintarinat Aisopoksen ja Jean de La Fontainen tapaan ovat inspiroivia lähteitä nykyisenkin tarinankerronnan kannalta. Daniel Katzin uudessa novellikokoelmassa on 26 leikillistä ja eriparista kertomusta, jotka ilkikurisesti valottavat ihmistä - miestä, naista ja avioliittoa - enemmän tai vähemmän karnevalististen eläinnaamioiden takaa. Näin syntyy näkökulmaa inhimillisiä suhteita käsitteleviin allegorioihin.
Eläintarinoissa inhimilliset ominaisuudet, kuten sukupuolten välinen kitkaenergia, voidaan esittää huolettomamman satiirin ja hirtehishuumorin valossa. Psykologinen itsetärkeily ja likinäköinen tirkistely ei kuulu tähän tyylilajiin. Ja siitä Katzin fabuloivissa kertomuksissa ollaan hyvin selvillä.
Fiktiiviseltä kirjailijalta, itsemurhan tehneeltä Attila Kufilta, ovat jääneet tarinat kesken. Niihin tarttuu omin esi- ja jälkisanoin hänen ystävänsä, kirjailijakollega Ypislon, joka saa tarinat Attilan puolisolta työstettäviksi. Kertomukset ovat muuten meheviä ja moniaineksisia, mutta lopetus on ollut kirjailijalle ongelma. Attila on ollut aloitusten mestari.
Katzin kokoelma on monella tapaa itseironinen. Hän kommentoi matkan varrella omaa kirjailijan laatuaan, johon kuuluu oman tekstin ironinen kaksoisvalotus, tarinointi ja sen kommentaari. Katz pystyy toisaalta kirjoittamaan populaarimpaa satiiria, mistä on hyvänä esimerkkinä juttu Koppolan veljeksistä, hyväntahtoisista laitapuolen eläjistä. Siinä on liki "artopaasilinnalaista" tarinankerronnan joviaalisuutta ja väljyyttä.
Arkkityypit, kollektiivinen alitajunta, Raamatun kertomukset ja faabelit sisältävät kaikki oleellisia vihjeitä maailmankaikkeuden järjestyksestä erityisesti inhimilliseltä kannalta. Ja juuri näistä vihjeistä Katz punoo oivallisia ja sattuvia kertomuksia, jotka pistävät hymyä huuleen.
HANNU WAARALA