Dimitri Verhulst - Valitettavasti
PASI AHTIAINEN
DIMITRI VERHULST
Valitettavasti
Suom. Mari Janatuinen.
Avain 2009, 194 s.
On tavallaan lohdullista, että sivistyneeksi koetussa Belgiassakin on samanlaista surkeaa alkoholistiköyhälistöä kuin täällä synkässä Pohjolassa. Dimitri Verhulst (s. 1972) kertoo juuri tällaisista kohtaloista.
Ihmisistä, jotka ovat tehneet kurjuudesta itselleen monumentin. Niistä, jotka välttelevät olemasta kunnollista väkeä. Joita kunnolliset "katsovat mietteliäinä, kun palasimme peleistä perinteisen ympäripäissämme, tai pakenevat pelokkaasti sisälle, kun potkimme uskottomia naisiamme haaroihin ja viskoimme huonekalujamme kadulle".
Takakannen mukaan omaelämänkerrallinen Valitettavasti on läpeensä humoristisesti kerrottu. Uhmakkaan anarkistinen asenne on piristävää vaihtelua kainostelevan kaunokirjallisuuden seassa.
Tarinoissa kerrotaan nuoren Dimitrin perheestä, johon kuuluu isoäidin ja isän lisäksi kolme juopottelevaa setää. He eivät suhtaudu alkoholismiin ja jatkuviin epäonnistumisiin surkuttelevasti, vaan kierolla ylpeydellä. Köyhänkin on oltava ylpeä, vaikka pissakortista, jolla Dimitrin äiti pääsee ilmaiseksi käymälöihin.
Kirjan voi lukea provokatiivisena kritiikkinä tylsälle ja ylisuunnitellulle nykymaailmalle. Samalla se on moraliteetti ihmisistä välittämisen puolesta. Vaikka kanssaeläjät eivät olisi mallikelpoisia, tulee kaikista silti pitää huolta.