Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
07.09.2010 20:39
Donna Leon - Unelmien tyttö
PENTTI PESÄ
DONNA LEON
Unelmien tyttö
Suom. Kristiina Rikman. Otava 2010, 286 s.
Jokaisen kirjan ensimmäinen lause on ainutkertainen; sitä ei edellä mikään, ja sen pitää saada lukija odottamaan jatkoa. Yksi tehokkaimmista avauksista on Camusin Sivullisessa: "Äiti kuoli tänään."
Venetsialaiskomisario Brunettin äidin kuolema ja hautaus avaavat myös Donna Leonin Unelmien tytön, hitaasti ja tunnelmoiden. Samalla verkkaisuudella etenee jatkokin, kun äidin siunannut pappi pyytää epävirallista apua; muuan huijarisaarnaaja kerää laittomasti rahaa. Kirkollisuus ja usko kuuluvat romaanin teemoihin.
Kirjan pääjuoni alkaa, kun kanaalista nostetaan hukkunut pikkutyttö. Kukaan ei kaipaa häntä, ja pian paljastuu, että tyttö asuu mustalaisleirissä. Häneltä löytyy koruja; onko hän murtautunut johonkin asuntoon, onko hänet heitetty kanaaliin? Sen Brunetti yrittää selvittää.
Omantuntonsa mukaan toimiva mies on hankalassa välikädessä, kun virkaveljet inhoavat mustalaisia, jotka varastelevat eivätkä noudata muutenkaan maan lakeja.
Paikallisvärikuorrutus
Teksti suomii Italian poliittista järjestelmää, byrokratiaa, asenteita ja kirkon rakenteita. Osansa saa myös mafia ja sen kytkökset valtaapitäviin.
Jännityksen sijasta Leon keskittyy ihmiskuvaukseen, ja varsin osuvia hänen henkilönsä ovatkin. Aikaisempiin kirjoihin verrattuna ei kerronnassa ole juurikaan uutta, mutta kaikki toimii. Brunettit elävät elämäänsä, isä tekee työtään, äiti myös, lapset opiskelevat, syödään yhdessä ja keskustellaan.
Nuo pohdiskelut ja kirjallisuusviitteet laajentavat jännäriä kertomakirjallisuuden suuntaan. Arvoituksellisuutta riittää, ja kaiken kuorruttaa paikallisväri ja ympäristönkuvaus: kanaalit, vanhat rakennukset, sillat, veneet.
Keskeinen juonne liittyy ennakkoluuloihin, joskin ymmärrystä riittää myös voimattomuudelle, jota viranomaiset kokevat, kun eivät saa kiertolaisia noudattamaan lakia. Ja vaikka Unelmien tyttö kuvaa Venetsiaa ja venetsialaisia, se on enemmän anglosaksinen kuin italialainen romaani.
Syy on selvä. Donna Leon on amerikkalaiskirjailija, joka kävi Suomessakin viime syksynä. Hän on asunut kolmisenkymmentä vuotta Venetsiassa ja kirjoittanut parikymmentä dekkaria, joita ei ole käännetty italiaksi.
Haluan olla vain Venetsiassa asuva amerikkalaisnainen, hän perustelee asiaa ja jatkaa kirjoittamista komisario Brunettista - tarinat ovat muodoltaan dekkareita mutta käsittelytavaltaan pikemminkin perinteisiä romaaneja.