Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 25.01.2009 19:51

Hayao Miyazaki - Tuulen laakson Nausicaä

HAYAO MIYAZAKI Tuulen laakson Nausicaä Sangatsu Manga 2008

Japanilainen Hayao Miyazaki on tunnettu muiden muassa elokuvistaan Naapurini Totoro, Henkien kätkemä ja Liikkuva linna. Harva kuitenkin tietää, että Miyazaki on tehnyt myös sarjakuvia. Seitsemänosainen Tuulen laakson Nausicaä ilmestyi vuosina 1982-1994. Manga on vuonna 1984 ilmestynyttä samannimistä animeversiota monipolvisempi, ja niin kuin yleensä, elokuvassa juonenmutkia on jouduttu oikomaan.

Suomenkielisen julkaisun painoasu on alkuperäisteosta kunnioittava ja B5-kokoinen. Pokkarikoossa yksityiskohtaiset piirrokset olisivatkin menneet tukkoon. Lisäksi mukana on värillinen, taiteltu kartta tai juliste. On hienoa, että suomeksi julkaistaan myös klassikkomangoja eikä pelkästään tämän päivän hittisarjoja.

Miyazaki on hätkähdyttävän taitava piirtäjä. Kuvat ovat kauniita ja mielikuvituksellisia. Jäljessä on vielä kaikuja menneiltä ajoilta, jolloin lukijoita houkuteltiin näyttävillä piirroksilla. Nykymangat ovat pääosin hahmo- ja tarinavetoisia. Piirrokset tehtaillaan nopeasti, eivätkä ne anna tarinalle lisäarvoa. Ironista, että jälkisanoissa yksi aikamme arvostetuimmista mangakoista tunnustaa joskus lopettaneensa piirtämisen, koska oli mielestään täysin lahjaton.

Tulevaisuuteen sijoittuva Tuulen laakson Nausicaä on eeppinen tarina, jossa pohditaan ihmisen ja luonnon suhdetta. Tuhat vuotta sitten elettiin teollisen ajan kukoistuskautta, kunnes yhtäkkiä kaikki tuhoutui seitsemässä päivässä. Sen jälkeen ihmiskunta on joutunut taistelemaan alati kutistuvasta elintilasta jättiläisötököiden ja myrkyllisten metsien puristuksessa.

Silti mitään ei ole opittu: maasta kaivetaan yhä unohtuneiden aikojen tekniikkaa, moottoreita, lentovempeleitä ja sotakoneita. Pienen Tuulen laakson valtion yläpuolella roikkuu monenlaisia uhkia: sotia, pettureita, juonittelijoita ja olemassaolevan maailman vääjäämätön tuho. "Entä jos me (ihmiset) itse olemmekin saaste", miettii nuori prinsessa Nausicaä.

AI YAZAWA Nana Egmont 2008

Lemmenkipeä opiskelijaneito ja juureton punkkarityttö riutuvat edellisen suhteen loppuessa ja pelkäävät uuden aloittamista. Sarjan ensimmäisessä osassa he eivät vielä tunne toisiaan eivätkä heidän reittinsä kohtaa. Ainoa heitä yhdistävä asia on, että kummankin nimi on Nana.

Useiden mangojen vika on, että juonta venytetään liikaa, ja lukija ehtii tarinan edelle. Lukija kyllästyy, kun hän arvaa mitä seuraavaksi tapahtuu, eikä käännettä näy näköpiirissä. Nanakin sortuu tähän vikaan, mutta onneksi vain hetkeksi.

Nana ei ole tyypillinen kikattelumanga, vaikka kalja ja bileet näyttelevätkin vahvaa osaa kummankin Nanan tarinassa. Ai Yazawa kertoo todenmakuisia, inhimillisiä tarinoita. Molempien Nanojen elämässä rakkaus ja ura joutuvat ristiriitaan. Toisen jättää varattu mies, toisen menestyvä basisti. Toinen on liian lahjaton taideyliopistoon, toinen ei uskalla ottaa riskiä ryhtyä ammattimuusikoksi.

PETRI HANNINI

Kirjat

Jari Tervo: Revontultentie (WSOY 2014. 312 s.) 29.8.2014 18:37 (31.8.2014 18:58)
Satu Taskinen: Katedraali (Teos 2014. 335 s.) 27.8.2014 00:01 (31.8.2014 18:56)

Seuraa meitä Facebookissa