Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
11.08.2010 21:13
Henry David Thoreau - Walden. Elämää metsässä.
HANNU WAARALA
HENRY DAVID THOREAU
Walden. Elämää metsässä.
Suom. Antti Immonen. Kirjapaja 2010, 398 s.
Yhdysvaltalaisen filosofin Henry David Thoreaun (1817-1862) klassikkoteos Walden, elämää metsässä (alkuteos 1852) on kuin raikas ja avara tuulahdus menneiltä ajoilta. Sen vuoksi teos tarjoaakin harvinaisen haastavan, esteettisen ja älyllisen lukukokemuksen nykyihmiselle.
Thoreau rakentaa kirjansa sisällön luku luvulta kuin avoimesti rakentuvan arkkitehtonisen tilan, joka käytännöllisessä lähestymistavassaan haastaa ja vie lukijan sisäiseen itsetutkisteluun.
Thoreaun tapa kirjoittaa on hyvin harkittu ja aistivoimainen. Elämää ja maailmaa on katsottava suoraan, puhtaan ilman läpi, eikä abstraktioiden viitekehyksessä. Kielen ja tyylin on heijastettava tätä kokonaisvaltaista pyrkimystä, kirjoittamisen välitöntä kokemisen prosessia.
Thoreau oli äärimmäisen sivistynyt epäakateeminen kirjoittaja ja edellä aikaansa ekologina ja käytännöllisenä luonnonfilosofina. Thoreaun on tarjonnut kaiken ohella paljon virikkeitä ekologiseen keskusteluun ja vaihtoehtoisten elämäntapojen etsimiseen.
Mutta Walden ei ole kuitenkaan mikään toisinelämisen opaskirja tai pelkkä ekologinen pamfletti, vaan ennen kaikkea aito pragmaattisen elämänfilosofinen taideteos. Thoreau hioi kirjansa tyyliä, ilmaisua ja muotoa vuosikausia, ja se näkyy tekstin ja ajatuksen harvinaislaatuisena kirkkautena.
Elämä ja ideat
Kaksivuotinen kausi, jonka Thoreau vietti metsässä Massachusettsin osavaltiossa sijaitsevan Concordin kaupungin läheisyydessä Walden-lammen rannalla, tuotti sekä loistavaa tekstiä että uuden filosofisen näkökulman hänen omaan elämäänsä.
Thoreau eleli vaatimattomassa mökissään saaden elantonsa maissi- ja papupellosta. Vaikka hän oli oppinut kirjamies, hän asetti käytännön kädentaidot, maanviljelyn ja luonnossa vaeltelun kirjanoppineisuuden edelle. Sivistys olisi vain haitaksi, jos se rakentaisi muuria ihmisen ja hänen luontosuhteensa välille. Näin hän koki paljolti jo tapahtuneen.
Henkilökohtainen elämys oli kaiken lähtökohta. Vahvojen luontoelämysten lisäksi Thoreau pohti ihmisen kuolevaisuutta hyvin omaperäisesti: "Kun ihminen kuolee, hän nostaa tyhjää potkaistessaan ilmaan pölypilven".
Thoreau oli jo varhain länsimaisen teollis-teknisen kulttuurin terävä kriitikko kuten Ludwig Wittgenstein myöhemmin, mutta ei mistään puhtaasti utopistisesta näkökulmasta: "Sivilisoitunutkin ihminen on villi ihminen, vain kokeneempi ja viisaampi".
Urbaanissa elämässä vanhat atavistiset vaistot elävät naamioituneena sakeaan elämäänsä, vaikka emme sitä itse tiedostakaan. Tässä ihmisluonnon tarkastelussaan Thoreau oli radikaali konservatiivi.
Suomentaja Antti Immonen on tehnyt kerta kaikkiaan loistavaa työtä klassikkosuomentajana.