Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
10.03.2010 19:23
Herman Lindqvist - Madame de Pompadour. Äly, kauneus, valta.
HANNU NIKLANDER
HERMAN LINDQVIST
Madame de Pompadour.
Äly, kauneus, valta.
Suom. Päivi Kivelä.
WSOY 2010, 349 s.
Ranskan kuninkaista Ludvig XV ei ole yleisesti yhtä tunnettu kuin isoisänisänsä Ludvig XIV, Aurinkokuningas, eikä liioin hänen kovaonninen pojanpoikansa, lopulta giljotiiniin päätynyt Ludvig XVI.
Mutta mielenkiintoista aikaa Ludvig XV eli, sen Herman Lindqvist tuo kirjassaan vakuuttavasti esiin. Ludvig - ranskalaisittain Louis - syntyi Versaillesin palatsissa 1710. Häntä kasvatettiin määrätietoisesti kuninkaaksi, ja kasvatus onnistui.
Eri asia oli, kuinka onnelliseksi varhain läheisistään eristetty poika ylellisen elämänsä tunsi. Nuorukaisena Ludvig otti vahingon takaisin, hänestä varttui miehekäs ulkoilmaihminen, joka kävi metsästämässä lähes päivittäin. Nuori kuningas sai pian lempinimen Le Bien Aimé, Rakastettu.
Toisenlaisiin oloihin syntyi 29.12.1721 Pariisissa tyttö, Jeanne Antoinette Poisson. Hän kasvoi hiukan epämääräisessä porvariskodissa, ja hänestä oli varttuva yksi 1700-luvun keskeisiä vaikuttajia, Madame de Pompadour.
Sedäksi kutsuttu äidin rakastaja, todennäköisesti biologinen isä, suojeli tyttöä, jolle oli ennustettu, että tästä voisi tulla vaikka kuninkaan rakastajatar, ja niin aikoinaan kävikin. Ludvigilla kyllä riitti rakastajattaria, mutta Jeanne oli asemaltaan virallinen "La maître du roi".
Tyttönimeltään Jeanne (kirjoittaja käyttää tuttavallisesti etunimeä) oli Poisson, siis Kala. Tämä ei hovissa ollut mikään suositus. Kun kuningas tahtoi kohottaa Jeannen keskivertorakastajatarta korkeammalle, hänet aateloitiin sammuneen markiisillisen Pompadour-suvun nimellä ja vaakunalla.
Myöhemmin markiisitar vielä ylennettiin herttuattareksi.
Kiistelty vallankäyttäjä
Lindqvistin kirjassa on kaunis ja monipuolinen kuvitus. Jeanne oli taiteellisesti lahjakas, ja hänen veljestään Abelista tuli merkittävä taiteentuntija, museomies ja makutuomari.
Jeanne yhdistetään ajan makusuuntaukseen rokokoohon, jonka henkinen äiti hän pitkälti oli. Rokokoossa yhdistyivät valistunut järkevyys ja kepeä leikkisyys, vaaleat värit ja edeltäviin muoteihin verrattuina käytännölliset asut.
Markiisitar Pompadour oli viriävän vallankumouksellisen ajattelun mukaan syöttiläs, joka tuhlasi kansan varoja koruihin, linnoihin ja shampanjaan. Vanha aateli puolestaan piti häntä sietämättömänä nousukkaana. Kuninkaan huikentelevaisuutta itsessään ei kummeksuttu.
Ennenkuulumatonta oli, että rakastajatar kohotettiin muun hoviväen yläpuolelle. Kirkko taas piti Jeannea avionrikkojattarena, jota tämä tietysti olikin kaksin kerroin jätettyään oman miehensä naimisissa olevan ja naimisissa pysyvän kuninkaan tähden.
Vuosi vuodelta Jeannen asema vahvistui. Lukuisien keskenmenojen seurauksena eroottinen suhde kuninkaaseen etääntyi, mutta ystävyys vahvistui. Jeannesta tuli kuninkaan uskottu ja neuvonantaja, lopulta hän tosiasiallisesti kaappasi vallan ja toimi kuin pääministeri.
Uudistusten puolesta
Ranskassa hovi jakautui uudistushenkisiin ja konservatiiveihin. Siinä, missä puolalaissyntyinen kuningatar ja hyvin jumalinen kruununprinssi olivat konservatiiveja, edusti valistusfilosofien, taiteilijoiden ja tutkijoiden seurassa viihtynyt Jeanne edistyksellistä linjaa.
Monessa asiassa hän sai kuninkaan puolelleen. Parlamentti ei ollut mikään kansan ääni, vaan koostui aatelista ja papistosta, ja ajoi usein paljon konservatiivisempaa linjaa kuin kuningas.
Jeanne suosi hyötytieteitä ja otti johtaakseen kokeilupuutarhan. Pysyvin meidän aikaamme vaikuttanut Jeannen saavutus on Suomessakin tuttu puutarhamansikka. Se on Versaillesin koepuutarhassa luotu Chilen mansikan ja Virginian mansikan risteytys.
Jeanne kuoli 42-vuotiaana 1764, ilmeisesti sydämen vajaatoimintaan. Hänet haudattiin Pariisiin, jossa maalliset jäännökset erilaisten rakennustöiden takia sekoittuivat muihin ja päätyivät joukkohautoihin. Jeannen kiinteistöistäkin on aika vähän jäljellä.
Lindqvistin kaunis teos täyttää näitä historian luomia aukkoja.