Ian McEwan - Vieraan turva
ANUIRMELI SALLAMO-LAVI
IAN MCEWAN
Vieraan turva
Suom. Marja Alopaeus.
Otava 2010, 138 s.
Ian McEwanin Vieraan turva on tekijälleen tuttuun tyyliin pienimuotoinen tarina. Se kertoo jo vuosia seurustelleesta parista, Marysta ja Colinista, joiden suhde on alkanut väljähtyä. Lomamatkallaan he törmäävät salamyhkäiseen mieheen, Robertiin, joka kutsuu heidät kotiinsa. Vierailu Robertin ja hänen vaimonsa kotona on outo, mutta sytyttää uuden intohimon kipinän Maryn ja Colinin välille.
Takakansi mainostaa teosta psykologiseksi trilleriksi, joka nostaa kylmät väreet pintaan. Taidokkaan brittiprosaistin ystävänä odotukseni olivat korkealla. Mutta kuinka kävi? Lukukokemus hämmensi, alkuun ihmetytti ja sitten sapetti. Oli pakko etsiä alkuteos ja päästä perille asiasta.
Ensinnäkin: teos on syntynyt jo kolmekymmentä vuotta sitten. Kirjailija on kasvanut ja kehittynyt näistä ajoista. Alkuteoksesta hänet toki tunnistaa, alkukielisenä romaani kun toimii ihan eri tavalla. Toiseksi: The Comfort of Strangers on ilmestynyt suomeksi ensimmäisen kerran jo vuonna 1983, nyt jo edesmenneeltä Kirjayhtymältä. Otavalta se ilmestyi kaiketikin samassa asussa. Miksi?
Kirjan suomentanut Marja Alopaeus on arvostettu suomentaja. Tämä työ ei ole häneltä onnistunut. Vieraan turvan sivuilla hymyillään sardonisesti ja viljellään eriskummallisia sanajärjestyksiä. Otavan olisi pitänyt antaa Alopaeuksen päivittää suomennoksensa, kun kääntäjäkin kehittyy 30 vuodessa. Se olisi ollut oikeudenmukaista.
Otavan kirjasto on niin ikään arvostettu sarja. On kiusallista ja valitettavaa, että tämä seksuaalisuuden, väkivallan ja rappion ryydittämä tarina lässähtää näin.