Ikkyuu - Riehaantunut pilvi ja Luurankouni
RISTO LÖF
IKKYUU
Riehaantunut pilvi ja Luurankouni
Suom. Kai Nieminen.
Basam Books 2010, 168 s.
"Kolmen päivän ero tuntui ikuisuudelta, / Hsiangvirran kyynelten sade liotti kaapuni kauluksen. / Kuu mäntyjen oksissa Unten kammion verhojen takana, / sepitämme kaksin lauluja vuorimajassa sydänyöllä."
Japanilaisen zen-munkin Ikkyuun (1394-1481) runoon kiteytyy elämän kauneuden ja rakkauden hekuman hetki. Sanoihin on säilötty se, mistä hän kirjoitti ja saarnasi niin paljon: elämän katoavuus.
Ikkyuu nousi värikkään elämänsä, omaelämäkerrallisten runojensa ja opettavien kirjoitustensa ansiosta kansan rakastamaksi hahmoksi. Suorapuheisen veijarin maine kasvoi siihen mittaan, että Ikkyun nimeen on liitetty paljon myös muiden kirjoittajien tekstejä.
Kai Nieminen on päivittänyt valikoimaansa Ikkyuu-runoista vuoden 1998 painoksesta. Uuteen kokoelmaan on otettu mukaan uusia tekstejä, muun muassa kuvitettu Luurankouni-opetustarina. Lisäksi aiempia suomennoksia on tarkistettu.
Niemisen työ on kunnioitettavan perusteellista. Runojen taustoitus historian tapahtumiin ja henkilöihin avaa runoihin rikastuttavan ulottuvuuden.
Ikkyuu oli nykykäsityksen mukaan keisari Go-Komatsun epäsäätyinen poika. Näistä vaikeista juurista versoo Ikkyuun kapinahenki. Yhteiskuntakriittiset runot arvostelevat munkkilaitoksen rappiotilaa, tekopyhyyttä, elitismiä ja hyväsukuisuudella prameilua: "Keltaisten kaapujen alla piilee paljon maineen ja rahan himoa."
Omaelämäkerrallisissa runoissa Ikkyuu harjoittaa myös ankaraa itsetutkiskelua. Elämän ääripäitä edustavat askeettiset erakkoajat sekä toisaalta nautinnot viinitynnyrien ja nais- ja poikarakkauksien parissa. Ilotaloissa viihtyvän munkin elämänfilosofiaa ihmettelee kuin zeniläistä paradoksia: se on niin helppoa, se on niin vaikeaa.
Ikkyuun Hyvästit maailmalle huokaa ajasta ikuisuuteen: "Kymmenen ihanaa vuotta kukkien alla, / Kaikki on kaunista, sydän täynnä lempeä. / Painan pääni nuoren neidon syliin, / yö syvenee, pilvet ja sade leikkivät / menneessä, nykyisessä, tulevassa".