Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 02.08.2008 19:51
A A A

Ilkka Auer - Ikitalvi

ILKKA AUER Ikitalvi

Otava 2008, 432 s.

Ilkka Auerin neliosainen fantasiasaaga Lumen ja jään maa on vaikuttava työnäyte romaanisarjan harrastelijana aloittaneelta kirjailijalta. Sarjan neljäs osa Ikitalvi päättää Auerin palkitun ja kiitellyn tarinan, jonka keskiössä on Noridiumin jäänoita, hädin tuskin aikuisuuden kynnyksellä tarinan päättyessä ehtinyt Nonna.

Edellisestä pystyikin jo päättelemään, että Lumen ja jään maa on ennen kaikkea nuorten fantasiaa, päähenkilön ikä kuvastaa sangen usein myös tarinan lukijakohderyhmän ikää. Fantasian ystävien iloksi tarina on kirjoitettu lukijaa aliarvioimatta, jolloin varttuneemmat ja vaativammat lukijatkin saavat kerronnasta paljon irti.

Ikitalvessa pohjoisen Noridiumin ikiaikainen vihanpito naapurikuningaskunta Nawyrin kanssa kärjistyy. Nonna aikoo nostaa Nawyrin maille ikitalven ja valloittaa koko valtakunnan, ellei hänen panttivangiksi siepattuja sukulaisia palauteta ehjin nahoin kotiin.

Ikitalven juoni on lopulta melko yhdentekevää fantasiakirjallisuuden peruskauraa. Eeppisessä yhteenotossa jumalien välillä, muinaisten ennustusten toteutumisessa ja sen sellaisessa ei ole mitään uutta.

Auerin vahvuus on kerronnassa ja ennen kaikkea talven ja pakkasen rikkaassa kuvailussa. Sarjan edellisessä osassa, Hyinen hauta Nonnan retki pohjoiseen perukoille, pakkasen valtakuntaan oli suorastaan huikeaa luettavaa.

Ikitalvi ei valitettavasti edusta yhtä vahvaa draaman kehittelyä kuin edeltäjänsä. Loppuratkaisu on kenties jossain määrin epätyypillinen, mutta myös vaisuhko. Henkilöhahmoissa Auerilla olisi myös kehittelyn varaa. Lumen ja jään maan henkilögalleria on nuorten fantasialle tyypillisen yksiulotteista. Henkilöt puurtavat konemaisesti kohti päämääriään, vailla inhimillisiä häiriötekijöitä.

Auer on luonut elävän fantasiamaailman, jonka pohjalle on helppo rakentaa tuleviakin seikkailuja. Kauneusvirheistään huolimatta Lumen ja jään maa on suomalaisittain erittäin väkevä luomus.

PETJA SAVOILA

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa