Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
08.03.2010 21:01
Jaska Filppula - Me ei oltu valtaosaa
HELENA MIETTINEN
JASKA FILPPULA
Me ei oltu valtaosaa
Like 2009, 285 s.
Popkirjailijaksi määritellyn läpeensä rockhenkisen Jaska Filppulan neljäs romaani on omaelämäkerrallinen syöksy Koskenkorvan kylän musapiireihin. Ne piirit olivat pienet. "Oltiin kuitenkin kylän ainoa vaihtoehtobändi. Risto Oja-Lipastin tanssiorkesteri oli se mille oltiin."
Koskenkorvan tunnettu voimavaikuttaja oli todellakin viinatehdas. Jaska-poika eleli tehtaan varjossa äidin ja koiran kanssa. Vuonna 1965 syntyneen Filppulan stoori kutittelee ehkä koskettavimmin jotakuinkin ikätovereita, joilla on kirkkaasti mielessä Se-yhtyeen Yarin hammaslovi ja Veltto Virtasen käsittämätön notkeus.
Filppulan tarina kiitää pitkin virkkeitä. Kielioppi saa joustaa ja antaa tietä. Mitään ongelmaa tässä ei ole, koska kyse on sittenkin erittäin hallitusta tyylistä, alituisesti jonnekin päin ravaavasta raivokielestä.
Uuden aallon jälkimainingeissa ei nuori mies Pohjanmaan lakeuksillakaan muuta voinut kuin perustaa bändin ja yrittää näyttää hyvältä. Fanipohjan laajentamiseksi tyttöystävien ulkopuolelle olisi pitänyt päästä keikalle Provinssirokkiin tai levyttämään, mutta se ei ollut helppoa maassa, jossa 1980-luvulla rockin SM-kisat innostivat vuosittain läjeittäin uusia tulokkaita.
Niinpä Jaska Filppulalle jäi postimiehen hommien, interrailaamisen, maiden rajojen ylitysvaikeuksien ja muun kohkaamisen ohella rutkasti aikaa lukea Kafkaa ja Joy Divisionin biisien sanoituksia. Me ei oltu valtaosaa on sen opintien reipas tulos.