Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
28.08.2009 20:37
Jouni Hynynen - Mies katoaa
PETJA SAVOILA
JOUNI HYNYNEN
Mies katoaa
LIKE 2009, 114 s.
Tässä on nyt kaksi kalaa sätkyttelemässä kuivalla maalla. Rockmuusikko Jouni Hynynen on ennenkin koetellut taitojaan kirjoittamisessa. Kaksi vuotta sitten herralta julkaistiin pakinakokoelma Rakkaudella, Hynynen ja Kotiteollisuus-yhtyeensä sanoittajana hän saa näppäillä lyriikan lyyraa tämän tästä.
Runous on kuitenkin oma taiteenlajinsa ja tämän Hynynen tietää toki itsekin.
"Kuvittelen, että kun on kirjoittanut pari ihan siedettävää lauluntekstiä, niin on muka valmis kirjoittamaan kirjoja ja jotain perkeleen runoutta, joka muuten sivumennen sanoen on kirjallisuuden lajina ihan perseestä" , debyyttirunoilijamme laskettelee esikoisrunoteoksensa Mies katoaa sivuilla.
Itselleni tämä on ensimmäinen (ja näillä näkymin viimeinen) runoteoskritiikki. Rocklyriikkaa on tullut kahlattua senkin edestä, jos se nyt jotain auttaa. Olkoon tämä analyysintynkä siis ennen kaikkea epäsovinnainen raapaisu epäsovinnaisen runoilijan esikoisjulkaisusta.
Heti ensi alkuun on onniteltava Hynystä pysyttäytymisestä hänelle itselleen tutussa aihepiirissä. Emme siis kuule elegioita intohimojen kummuista tai muuta korkealentoista soopaa, vaan runoilijamme tykittää melko konstailemattomalla tyylillä asiaa aiheista, jotka ovat käyneet tutuiksi jo Hynysen edellisistä verbaalisista kymmenotteluista: pullamössö-Suomen menosta sekä miehenä olemisen vaikeudesta. Toki muutamalla värssyllä kosketellaan myös iäisempiä teemoja, jotka on pakattu teoksen päätöslukuun Enpä olisi uskonut.
Jotta meininki ei kävisi vahingossakaan liian hartaaksi tai vakavaksi, juoksee sivun alalaidassa läpi kirjan Hynysen ironisen humoristinen tilitys kaikesta, mikä tässä elon kurjassa ihanuudessa on pielessä.
Mies katoaa on sekä hyvässä että pahassa ennalta-arvattava teos. Ansiokasta on runojen maanläheinen ja selkokielinen tyyli sekä mielekkäät aiheet. Lantin kääntöpuolella voidaan todeta, että eipä tämä nyt kovin järisyttävä lukukokemus ollut. Runoista löytyy muutamia hyviä oivalluksia ja puhuttelevia kielikuvia, mutta lopulta tekstit toimisivat kyllä niin paljon paremmin musiikin kanssa.
Toisaalta, jos Hynynen sattuisi tulevaisuudessa keksimään jonkin uuden lähestymistavan jo kaluttuihin aiheisiin, niin kyllähän tätä toisenkin kirjan lukisi.