Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
23.01.2010 20:46
Joyce Carol Oates - Haudankaivajan tytär
HELENA MIETTINEN
JOYCE CAROL OATES
Haudankaivajan tytär
Suom. Kaijamari Sivill. Otava 2009, 678 s.
Joyce Carol Oatesin romaani on naisen selviytymistarina pitkän kaavan mukaan. Suurromaanin päähenkilön Rebecca Schwartin elämä limittyy 1900-luvun historiaan ja juutalaisten kohtaloon.
Schwartit pakenevat Saksasta Yhdysvaltoihin 1936. Heiveröinen tyttövauva syntyy laivassa, kun jo ollaan New Yorkin satamassa. Perheen isä Jacob on ollut kotimaassaan arvostettu opettaja ja kirjapainomies. Uudella mantereella hän taantuu nopeasti vihan ja katkeruuden itseensä patoavaksi ukon käppänäksi.
Jacob Schwart saa työtä haudankaivajana ja perhe kodikseen rähjäisen mökin hautausmaan kupeesta. Lähikaupungin väki suhtautuu tunkkaisen nihkeästi Schwartien ulkopuolisuuteen ja erilaisuuteen. Kaiken tämän piti olla perheelle alkuvaihe ennen parempaa, mutta siitä tuli Rebeccan lapsuuden koko kuva. Isän työstä haudankaivajana tuli haudankaivamista itselle ja perheelle.
Oates maalaa lohduttomuutta lavealla pensselillä. Teoksen rakenne on kuin pianokappaleen opettelua, aika ajoin paluuta alkuun tai johonkin muuhun jo esitettyyn kohtaan ja siitä taas eteenpäin, hitaasti, kertaavasti, yksityiskohtia tunnustellen ja kokonaisuuden rakentumista kuulostellen.
Kieltämisen kenttä
Rebecca oppii varhain, että menneestä ei saa kysellä mitään. Isä kieltää veljiltä ja äidiltä saksan käytön kokonaan ja yleensäkin kaiken suuremman syventymisen sanoihin ja niiden merkityksiin.
Käytännössä kyse on kommunikaation ja ihmisyhteyksien kieltämisestä. Äiti umpioituu tähän vankilaan kokonaan ja muuttuu pelon ruumiillistumaksi, siinä missä isä vihan.
Rebeccan lapsuuden pahimpia tekoja on voitto tavauskilpailussa. Ihme kyllä, raivostunut isä ei heitä palkintoa, suurta sanakirjaa, uuniin. Kouluja tyttö ei paljoa pääse käymään, mutta sanakirjasta tulee elinikäinen ystävä.
Lapsuuden kärsimysten jälkeen Rebecca suistuu johonkin hyvin samanlaiseen ensimmäisen puolisonsa kanssa. Selvittämättömillä asioilla on taipumus toistua ja Schwartin-perheessä asioiden selvittäminen oli ehdottomasti kiellettyä.
Musiikin rauha
Hiipivän kauhun kehittelijänä Oates on maailmanluokan kirjailija, ja niinhän hän on muutenkin. Ihmisen räjähdysherkkyyden kuvaajana hän räjäyttää pankin.
Jos lukija uskaltautuu kaikesta huolimatta jatkamaan Rebeccan seurassa, hänet palkitaan monella yllätyskäänteellä. Teoksen rakenteen musiikillisuus ulottuu myös sen sisältöön.
Rebeccan lapsuuden vähiin iloisiin huippuhetkiin kuuluu yksi klassisen pianomusiikin kuuntelu radiosta yhdessä muulloin niin umpimielisen äidin kanssa.
Musiikilla on suuri sija Rebeccan aikuisuudessa.
Vaikka elämä olisikin sattumien summa, sattumien ei aina tarvitse olla käänteitä entistä huonompaan.
Rebecca pitää mielessään kansakoulun opettajansa puheen siitä, että jokaisen ihmisen sisällä on liekki ja se on sielu. On tärkeää, että sielun liekki saa loistaa.