Juha Seppälä - Takla Makan. Kaksi kertomusta.
EIJA KOMU
JUHA SEPPÄLÄ
Takla Makan. Kaksi kertomusta.
WSOY 2010, 149 s.
Takla Makan on hiekka-aavikko läntisessä Kiinassa. Juha Seppälän kahdesta kertomuksesta koostuvassa teoksessa se on henkisen autioitumisen ja äärimmäisen ahdistuksen symboli.
Nimikertomus ja jälkimmäinen osio, Ristin tie, linkittyvät toisiinsa vahvoina kannanottoina tähän aikaan.
Teoksessa minäkertoja toteaa lakonisesti: "Minä olin ollut siinä onnellisessa asemassa, että minulla ei koskaan ollut määräaikaista muu kuin elämä ja avioliitto".
Teoksen ilmeisin pohjateksti on Raamattu. Pääsiäisen ilosanoma hautautuu yt-neuvotteluihin, CV:n päivittämiseen, näennäiskeskusteluihin ja tarkoituksettomuuden tunteeseen.
Mihail Bulgakovin ja Juice Leskisen tavoin minäkertoja miettii, mikä Kristuksen osa olisi tänään: "Jeesus herätettiin maailmaan, jossa hän ei voinut elää".
Kärsimyksen tie ja ristiinnaulitseminen ovat teoksessa yhtä aikaa sekä myyttisiä että realistisia, sillä lopulta minäkertojan osallistumista pääsiäiskuvaelmaan ja painajaismaista arkielämää ei voi erottaa toisistaan.
Kari Hotakaisen Ihmisen osan tapaan teoksesta voi lohkoa valmiita aforismeja.
Paavo Haavikonkin henki on läsnä: "Hän sanoi menettäneensä rahaa. En tiennyt mitä hän oli menettänyt". Uuno Kailaan Pyramidilaulun uusversio voi olla vain kyyninen: "Pyramidihuijaukset pysyvät, faaraot unohdetaan". Nietzschen vaatimus on muutettu kysymysmuotoon: "Olinko täällä tullakseni se mikä olin?"
Jukeboksista kuuluu Kuihtuu kesäinen maa, yksi Rauli Badding Somerjoen herkimmistä kappaleista. Sekään ei poista eksistentiaalista tyhjyyden kokemusta, pikemminkin päinvastoin.
Seppälän tyyli on entiseen tapaan lakonista ja illuusiotonta. Kun ihminen tuntee menettävänsä identiteettinsä, hän kokee myös kehonsa pelkäksi biologiseksi kohtaloksi.
Kertojaminä uskottelee kirjoittavansa vain itselleen ja pitävänsä itseään ainoana lukijana. Kerrontaratkaisun perustelu onkin tässä teoksessa pinnallisinta.
Muuten Takla Makan on Hotakaisen Ihmisen osan tavoin juuri sellainen teos, jonka tämä kova ja kylmä aika on ansainnut.