Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
03.09.2010 21:14
Juhani Suomi - Lohen sukua. Urho Kekkonen
Seppo Kononen
Kirjat
JUHANI SUOMI
Lohen sukua. Urho Kekkonen
Otava 2010, 750 s.
Uskollisuus kunniamme! Jos kuka niin tohtori Juhani Suomi on ihmisenä ja historiantutkijana elänyt tuon Ranskan muukalaislegioonan kuuluisan iskulauseen mukaan. Sanoivatpa muut tutkijat tai poliittiset toisinajattelijat mitä pahaa tahansa 110 vuotta sitten syntyneestä ja 24 vuotta sitten kuolleesta Urho Kekkosesta, Suomi on pysynyt lojaalina presidentilleen ja sille mitä hän on hänestä kirjoittanut.
UKK:n 110-vuotismuiston kunniaksi Suomi on tiivistänyt nyt kahdeksanosaisen, mammuttimaisen Kekkos-elämäkertansa yksien kansien väliin. Vonkamiehestä vuonna 1986 alkanut ja vuonna 1998 Umpeutuvaan latuun päättynyt ainutlaatuinen teossarja paisui yli 5 500-sivuiseksi. Tämän Suomi on puristanut vuoden työllä noin 750-sivuiseksi Lohen sukua -paketiksi, jonka nimen hän on lainannut nimikaimaltaan runoilija Juhani Siljolta.
Vastavirtaan nousee lohen suku... Kohti tulvaa tulisinta, tuonne, miss’ on vahvin vastavirran juonne! Kekkoseen jos keneen nuo kansalaissodassa kuolleen runoilijan säkeet sopivat – erityisesti niinä vuosina, jolloin hän ei ollut vielä vakiinnuttanut asemaansa kansakunnan luotettuna, ylivertaisena johtajana.
Kahdeksasta yhdeksi: puhtaasti toimituksellisesti Juhani Suomi on tehnyt todellisen urosmehiläisen työn. Tavallisella toimittajalla on vaikeuksia lyhentää juttunsa puoleen, joten Suomen edessä on pakko nöyrtyä. Vain tällä historiankirjoituksen kallepäätalolla riittää voimaa ja kestävyyttä tällaiseen puristukseen.
Perusta ei horju
Monomaanin luonne, sanovat ihmismielen asiantuntijat Juhani Suomen tapaisesta ihmisestä. Yhden asian liike, joka vie loppuun sen, minkä hän on kerran aloittanut.
Monet muut Kekkos-tutkijat ovat kyllä yrittäneet ”kasvattaa” Suomea toisiin aatoksiin. Lohen suvun saatesanat todistavat kuitenkin, että tuo työ on ollut turhaa.
– Elämäkertatutkimus on kestänyt sekä ajan paineen että erilaisten päivystävien dosenttien yhden dokumentin totuudet. Teossarjasta on muodostunut kattamansa ajanjakson perustutkimus, jonka varaan jäljessä tulijat ovat rakentaneet ja tulevat vastaisuudessakin rakentamaan, Suomi kirjoittaa uhmakkaasti kirjansa ensilehdellä.
Kekkosen viime vuosia kuvanneen Umpeutuvan ladun ilmestymisestä on kulunut jo kaksitoista vuotta, joten paljon ovat ”päivystävät dosentit” tuona aikana ehtineet kaivella Moskovan, Washingtonin ja muista arkistoista Suomen esittämien tulkintojen kaatamiseksi.
Olisi voinut luulla, että Suomi olisi koonnut ainakin pääteesit Kekkosta ja häntä itseään vastaan kohdistetusta kritiikistä Lohen suvun loppuun ja antanut niihin mojovan vastauksen. Näin hän ei ole kuitenkaan menetellyt, vaan on pitäytynyt lujasti omassa, kerran kirjoittamassaan tekstissä ja totuudessa.
Sama toisin sanoin
Raju tiivistäminen ei olisi ollut mahdollista leikkaa ja liimaa -tekniikalla, koska se olisi tuhonnut pitkien ja monimutkaisten tapahtumaketjujen kuvauksen. Näin Suomi on joutunut kirjoittamaan tavallaan laajan tutkimuksensa uusiksi.
Vertailu alkuperäisen, laajan tutkimuksen ja uuden tiiviin kerronnan välillä kertoo, että vaikka virkkeet ovat vaihtuneet, niin olennainen sanoma on säilynyt. Minkä lukija menettää sanojen määrässä, sen hän voittaa kokonaiskuvan hahmottamisessa. Saatesanoissaan Suomi kertoo katuvansa, ettei heti alun perin kirjoittanut tutkimustaan kansanomaiseksi, vaan alistui kollegansa tahtoon ”tieteellisestä” tekstistä.
Ei sensaatioita
Kun Lohen suku on tiivistelmä jo luetusta, siitä on turha hakea enää uusia sensaatioita. Toki sitäkin on yritetty iltapäivälehdissä, mutta periaatteessa kaikki on jo kerrottu.
Yleisesti tiedetään, että Kekkosella oli muitakin naisia kuin hänen rakas Sylvinsä. Yhtä lailla on tiedetty, että kaikesta huolimatta juuri Sylvi oli se, joka piti presidentin kaidalla tiellä. Sylvin kuoltua 1974 Kekkonen itki katkerasti ja muuttui kuin toiseksi mieheksi.
Juhani Suomi osoittaa tutkimuksillaan, että Kekkosta on turha syyttää kumartelusta idän suuntaan. Koko kahdeksanosainen perussarja ja sen tiivistelmä todistavat presidentin ajatelleen toimissaan vain yhtä asiaa: pitää Suomi itsenäisenä länsimaisena demokratiana.
Siitä on ollut toisten hyvä jatkaa.