Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
21.01.2010 21:10
Tiina Mahlamäki - Kuinka elää ihmisiksi? Eeva Joenpellon kirjailijamuotokuva.l
REIJA PALTTALA
TIINA MAHLAMÄKI
Kuinka elää ihmisiksi? Eeva Joenpellon kirjailijamuotokuva.
SKS 2009, 475 s.
Kattava kuva Eeva Joenpellon (1921-2004) tuotannosta toteutui hiljattain ilmestyneen Kuinka elää ihmisiksi? -kirjan myötä. Tiina Mahlamäen teos on nimetty kirjailijamuotokuvaksi, ja se pitää määritelmän suhteen lupauksensa - ehkä liiankin kanssa.
Objektiivisen tutkijan roolissa Mahlamäki kirjoittaa niin Joenpellon tuotannosta kuin elämästäkin puolueettomasti ja yleispätevästi. Uskontotieteilijänä vaikuttava Mahlamäki on kirjoittanut myös väitöskirjansa Joenpellon teoksista.
Voikin penätä, miksei tätä tietämystä hyödynnetä uudessa kirjassa monisyisemmin. Joenpellolle tyypilliset teemat alkavat aika ajoin kuulostaa Mahlamäen tekstissä tarkoituksellisilta tendensseiltä vähän Minna Canthin teosten tapaisesti.
Vaikka Joenpelto itsekin on todennut tuotantonsa läpikäyväksi teemaksi sen "miten voi elää kunniallisesti tässä pahassa maailmassa", ei kirjailijaa välttämättä tarvitsisi myötäillä tuotantoa tulkitessa niin tiukoin suitsin.
Toisaalta myös kirjailija itse toimi hieman samantyyppisesti. Hän hyödynsi teostensa julkisia tulkintoja ja rakensi niiden avulla omaa kirjailijakuvaansa. Mahlamäki toteaa, että muun muassa Joenpellon näkökulma lapsuuteensa värittyi myöhemmän kirjailijanuran tavoitteiden mukaiseksi.
Kirjailijan alkutuotannon aikana kirjalliset esikuvat ja kustannustoimittajien vaikutus olivat selkeästi ohjaavassa osassa. Lohja-sarjan teosten, muun muassa vuonna 1974 ilmestyneen Vetää kaikista ovista -romaanin, jälkeen kirjailijan ura oli huipussaan ja suuntautui jo vahvan omaehtoisesti.
Kirjallisen huippukauden alussa yksityiselämän vaiheet - joista Mahlamäki yleisesti ottaen kertoo melko niukasti - saivat nekin dramaattisen kulun. Joenpellon vanhin poika kuoli vain 28-vuotiaana jäätyään junan alle, ja pian vastoinkäymisenä seurasi avioero liitosta Jarl Hellemannin kanssa.
Kaiken kaikkiaan jälkipuolen tuotannosta voi löytää erilaisia painotuksia suhteessa alkupään teoksiin. Esimerkiksi Joenpellon ihmiskuva käyttäymismalleineen saa selvästi monipuolisempia merkityksiä kuin mitä niille useimmiten on annettu. Tarkemmat fokusoinnit joihinkin henkilökuvien sävyihin olisivat tuoneet lisää jännitettä myös Mahlamäen teokseen.
Joenpellon kirjailijantie - tietoisen johdonmukainen pyrkiminen kirjailijaksi ja kehittyminen ammatissaan - tulee kuitenkin teoksessa oivallisesti havainnollistetuksi.