Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
20.01.2010 20:52
Katoamispiste - Joel Haahtela
Eija Komu
Joel Haahtela
Katoamispiste
Otava 2010, 159 s.
Joel Haaht
elan Katoamispisteen minäkertoja on kirjailija-lääkäri. Biografinen lähtöasetelma vahvistuu romaanin edetessä tshehovilaiseksi haikeudeksi. Sattumanvaraisuudet ohjaavat Katoamispisteen ihmisiä.
Niinpä minäkertojakin joutuu yllättäen kotkalaisen kirjailija Raija Siekkisen jäljille. Hän istuu arkistoissa, käy lävitse muistiinpanoja, lukee lehtileikkeitä ja yrittää päästä perille traagisesti menehtyneen kirjailijan ydinolemuksesta. Matka toisen kirjailijan elämään merkitsee myös omien torjuttujen kipujen kohtaamista.
Hiljalleen karttuvista vihjeistä, askel askeleelta etenevästä salapoliisityöstä ja ounasteluista huolimatta edesmenneen kirjailijan kokonaiskuva jää arvoitukseksi. Sama pätee lopulta kaikkiin ihmisiin, toisen ymmärtämiseen ja itseymmärrykseenkin: "Vaikka kulkisin miten pitkälle, tämän lähemmäksi en pääsisi heitä, tämän enempää en koskaan saisi tietää."
Lumipäiväkirjan (2008) tavoin Katoamispisteessäkin kuljetaan ensin Helsingin ydinkeskustassa ja sitten Euroopassa. Molemmissa teoksissa maailmaan heitetylle ihmiselle jää satunnaisen kanssakulkijan osa. Kohtaamiset ovat hetkellisiä häivähdyksiä, ja seurausten ennakointi on mahdotonta.
Kuultava, unenomainen tunnelma ja verkkaisuudessaan lempeä, lohdullinen rytmi ovat Haahtelan tuotannon tunnusmerkkejä. Voiko ihminen lopulta kohdata toisen muuta kuin tarinassaan, jonka on itse muistoistaan järjestänyt? Onko satunnaisuuden paino liikaa ihmisen kannettavaksi?
Tällä kertaa lopetus on silti turhan kliseinen loputtomasti kerrostuvine kirjoittamisprosesseineen. Romaanin puhuttelevuutta ja hiljaista viisautta se ei silti tee tyhjäksi: "Maailma ajelehti koditonta tavaraa, talot jäivät tyhjiksi, lauseet kesken."