Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
17.03.2010 20:37
Jyrki Heikkinen - Kalevanpoika
SEPPO KONONEN
JYRKI HEIKKINEN
Kalevanpoika
Otava 2010, 64 s.
Runoilija-kuvataiteilija Jyrki Heikkinen on sanataiteilijana savolainen arvoitusten mestari. Hän sanoo viidennestä runokokoelmastaan Kalevanpojastaan, että se on "runoja tunteville". Onko uusi kokoelma vain niille, jotka kokevat olevansa runouden asiantuntijoita vai onko runojen silmäily sallittua niille, joilla on vielä tunto ja tunteet tallella?
Ensimmäisen lukukerran jälkeen lukija istuu kirja kädessä ymmärtämättömänä, että mitähän runoilija mahtoi tällä kaikella tarkoittaa. Toisen lukeman jälkeen avautuu jo tajunnan mentävä aukko johonkin runoon. Ehkä jo kolmannella kerralla tulee sitten näköhavainto, että kun säkeitten keskelle lisää pisteitä ja pilkkuja sopivaan kohti, niin kummalliselta kuulostanut teksti muuttuu ihan järkipuheeksi.
Heikkisen runous on verrattavissa lehtien julkaisemiin kirjainristikoihin, joissa mielivaltaisten kirjainyhdistelmien seasta löytyykin kymmenen oikeaa sanaa - mikä poikittain, mikä pitkittäin.
Etsivä löytää, ja kerrassaan hykerryttäviä ovat esimerkiksi ne kuvat, joita runoilija piirtää suomalaisen miehen arjesta.
Monessa runossa ollaan lähellä luontoa, ja jokainen lukija saa ihmetellä, miten nasakasti Heikkinen kuvaa esimerkiksi kevään tulon: "Kaikkien elollisten puolestapuhuja / lyhyessä ajassa täyttää tyhjät kohdat."
Juuri niinhän ne keväiset koivunlehdet tekevät, peittävät talvisen alastomuuden.