Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
28.01.2012 22:09
Maria Peura - Antaumuksella keskeneräinen
Teos 2012. 320 s.
Kirjailijan työpäiväkirja on hämmentävä, sillä eihän taideteos synny pelkästään työajan puitteissa. Se valmistuu alitajunnan aikataulussa, Maria Peura kirjoittaa.
Kirjailijan työpäiväkirja syntyi dramaturgian opintojen myötä, samalla Peura jatkoi kolmannen romaaninsa kirjoittamista. Vedenaliset-romaani (Teos 2008) on sitaatteina mukana Antaumuksella keskeneräinen -kirjassa, ja ne houkuttavat kirjan pariin uudelleen.
Peura jäi mieleen vaikuttavasti Olvi-säätiön palkintojuhlassa; ylväsryhtinen nainen (se jooga!) päässään oranssi huivi turbaaniksi sidottuna, hillitty olemus. Kaunis. Ulkoisilla asioilla ei ole kirjailijuuden kanssa mitään tekemistä, mutta mielikuva on tosi. Kuuntelin ja ymmärsin, että tässä on esikoiskirjailija, joka lunasti heti paikkansa.
On rakkautes ääretön (Tammi 2001) avautuu hieman uudessakin kirjassa. Rankat asiat saavat yhä kysymään, mitä hyödyttää muistaa. Kirjailija kävi psykoterapiassa. Myöhemmin hän sai tietää, että terapeutti oli huijari. Valeammattilainen.
Maria Peura syntyi Pellossa 1970. Juurilleen hän palaa voimaa saamaan. Jo lapsena hän tunnisti oman erityisyytensä. Hän oppi kirjoittamaan nelivuotiaana. Kirjoittamalla ja lukemalla hän tuli hyväksytyksi. Päivähoitajalle hän oli ”ruma nelivuotias ilkimys”. Paha maailma muuttui hyväksi uudessa hoitopaikassa.
Kannustavia ihmisiä ja opettajia oli ympärillä, mutta epäonnistumisen lupaa ei koskaan tullut.
Myöhemmin koulun ohella Maria kirjoitti paikallislehteen. Mukaan tulivat viina- ja tupakkakokeilut. Marialla oli Jumalansa, mutta kaveripiirissä uskovaisten lapsia kiusattiin.
Tornionjokilaakson murretta kirjailija sanoo ensimmäiseksi äidinkielekseen. Berliinin vuodet antoivat uuden kielen.
Kouluaikana opettajan pilkalliset moitteet toivat häpeän. Aikuisena opiskelija Peura kiittää monia opettajiaan ja kollegoitaan.
Kirjailija ymmärtää toista kirjailijaa. Puhutaan kustannustoimittajien tärkeydestä, joku tarvitsee, toinen ei. Odotetaan kritiikkejä ja palkintoja.
Esikuvia ja vaikuttajia on jo Pellon ajoilta, Timo K. Mukka etunenässä. Hänen kirjojaan sai paikallisesta kirjakaupasta vain tiskin alta, kirjastosta ei.
Peura kirjoittaa itsestään ja perheestään. Minäkertoja voi olla Maria Peura, mutta ei sama kuin lopputyötään kirjoittava Maria Peura. ”Kaikki romaanini päähenkilöt ovat siivilöitäni.” Faktaa tai fiktiota, tärkeintä on laatu.
Keskeneräisyyden ilon ja täydellisyyteen pyrkimisen ristiriita on ”minä haluan olla kiitettävä” -ihmiselle vaikeaa.
Neljättä versioita kirjoittaessaan kirjailija miettii: Onko tämä rehellinen päiväkirja? Vakuutun, kun häpeän tunne ylitetään. Antaumuksella keskeneräinen on tärkeää luettavaa kirjailijaksi aikovalle.
Järisyttävä kirja, loppuun päästyäni alan alusta.
Ritva Kolehmainen