Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
17.07.2009 20:46
Markku Kivinen - Betonijumalia
TEPPO KULMALA
MARKKU KIVINEN
Betonijumalia
Teos 2009, 240 s.
Lyhyet luvut, monen kertojan käyttö ja nopeaiskuinen kieli tukevat Markku Kivisen esikoisromaanin aihetta ja ajatusta. Kirja on taitettukin hieman proosarunon tapaan ilmavasti.
Puutarhamiljööksi suunnitellun Espoon Tapiolan kaupungistuminen 1960- ja 1970-luvuilla on tarinalle kuin betonia, kova kehys. Ihmiskohtalot heijastavat vastaavaa pintaa. Kivinen kuvaa luotettavasti ryhmäkäyttäytymistä ja sen paineiden heijastumista pääasiassa kohti aikuisuuttaan varttuviin nuoriin henkilöihin.
Ulkoista realismia vaikuttavampana kirjassa tuntuu olosuhteiden alle kätkeytyvä ja rooliodotuksiin sopimaton herkkyys ihmisissä. Tyyli sopii tähän: rivien välit tuntuvat puhuvan yhtä paljon kuin teksti. Odottamattomat leikkaukset, osittain hyvin traagiset tapahtumat eivät siksikään iskeydy kuvattuun ympäristöön pelkästään yllättäen.
Karsittu kirjoitustapa toisaalta tekee romaanista toteavan. Henkilökuvat jäävät lukijan kannalta ehkä tarkoituksettoman etäisiksi ja hahmotelmanomaisiksi.