Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 29.05.2011 19:56
A A A

Marko Hautala - Torajyvät

MARKO HAUTALA

Torajyvät

Tammi 2011. 262 s.
"Kaikki se kauneus, mitä näet, on ludificatio daemonum, saatanan leikkiä". Lausahdus on Marko Hautalan uunituoreesta jännäristä Torajyvät.

Hautalan romaani koostuu kuudesta osasta, ja kerronnassa liikutaan kahdessa aikatasossa, 1600-luvulla ja nykyajassa.

Liikkeelle lähdetään tilanteesta, jossa viedään 1600-luvun purjepaatilla noidaksi epäiltyä Jakob Mörtiä kuulusteluun ja tuomittavaksi. Mies on kätkenyt pienen pussin myrkyllisiä torajyviä paitansa alle käyttääkseen niitä tarpeen vaatiessa. Torajyvähän tarkoittaa varsinkin rukiintähkässä joskus jyvän tilalle kehittyvää epämuodostumaa, joka voi aiheuttaa kroonisen myrkytyksen.

Hypätään nykyaikaan. Historioitsija Markus on saavuttanut menestystä noitavainoja käsittelevällä teoksellaan. Rysähdetään auto-onnettomuuteen, jossa Markus halvaantuu ja vammautuu muumiomaiseksi hirviönaamaiseksi olioksi. Maaseudun kesäasunnolla setvitään Markuksen lähipiirin ihmisten kohtaloita ja kaivetaan luurangot kaapeista. Niitä tuntuukin löytyvän yllättävän paljon aina raiskauksia myöten.

Puikahdetaan vuoroin noitavainojen aikaan ja vuoroin meidän päiviimme, jotain kummallista ja kauheaa yhtäläisyyttä kaukana toisistaan olevista aikakausissa tuntuu löytyvän.

Hautala päättää romaaninsa entiseen tapaansa kovin arvoitukselliseen hetkeen. Siinä kohtaavat vuosisatojen erottamat Jakob ja Markus: "Silloin jokin takertui hänen nilkkaansa. Kylmä, niljakas kosketus".

Hautalan hiipivää kauhua täynnä oleva jännäri pitää lukijansa tiiviisti otteessaan alkusivuilta saakka. Jos hänelle haluaisi etsiä esikuvaa ulkomaisesta kirjallisuudesta, niin eittämättä mieleen tulevat Edgar Allan Poen selkäpiitä karmivat kauhutarinat.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa