Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
08.09.2010 19:46
Matti Yrjänä Joensuu - Harjunpää ja rautahuone
HELENA MIETTINEN
MATTI YRJÄNÄ JOENSUU
Harjunpää ja rautahuone
Otava 2010, 302 s.
Seitsemän vuoden tauon jälkeen Matti Yrjänä Joensuu yllättää kirjasyksyssä uudella Harjunpää-teoksella. Rikosromaanissa Harjunpää ja rautahuone tapahtumat sijoittuvat tuttuun tapaan Helsinkiin ja nykyaikaan.
Uusi kirja, tekijänsä kahdestoista, on ensimmäinen, jonka Joensuu on kirjoittanut vapaana kirjailijana. Hän jäi eläkkeelle poliisin työstä vuonna 2006. Kaksoisammattinsa takia kirjailija Joensuulla on aina ollut erinomaisen tarkka ote poliisin työhön ja siitä kertomiseen. Kuten hän on itse todennut, poliisina näkee todella, mitä yhteiskunnassa tapahtuu, miten talouselämän ja murenevan hyvinvointivaltion muutokset heijastuvat kaduilla ja kodeissa.
Joensuu johdattelee uuden kirjan tarinaa alkuun monesta kulmasta ja ikään kuin rengasmaisesti kehien tapahtumia toistensa yhteyteen. Aivan alussa väkivaltarikosyksikön rikosylikonstaapeli Timo Harjunpää on selvittämässä surullista tilannetta, vauvan kuolemaa.
Lapsen vanhempien tuskan myötä kertomukseen kirjoittautuu koskettavasti se, että Harjunpää ei ole työhönsä leipääntynyt. Väsynyt ja turhautunut hän saattaa olla, vaan ei tunnekylmä. Hänen arkirealistinen empaattisuutensa ja pohtivuutensa tukee hyvin Joensuun kokonaistyyliä, jossa hän antaa näkökulmatekniikalla oman mielen ja sen ilmaisun monelle henkilölle.
Kärpänen katossa
Kolmannessa alkuluvussa näkökulman saa vallan odottamaton taho. Lukija pääsee katselemaan erästä huoneistoa kärpäsen siivellä, raatokärpäsen. Varsinainen henkirikosruljanssi alkaa pyörähtää käyntiin, joskin harkitun hitaasti. Lopulta tarinassa rikoksia riittääkin, mutta ne eivät kata kuin osan juonen hurjuuksista. Minun makuuni kirjassa on liikaakin karmeaa toivottomuutta.
Harjunpään ohella muista henkilöistä keskeisin on Orvo. Hän on sairaanhoitaja ja hieroja. Hänen kotiolonsa ovat ällöttävät. Äiti uhkailee aikuista poikaa itsemurhalla, jos tämä ottaa askeleenkin itsenäisen elämän suuntaan. Äidinisä, Paappa, palveluttaa Orvolla itseään kuin nuori mies olisi jonkinlainen ei-ihminen, mukisematon hoitokone.
Orvon myötä tarinaan kertyy koko joukko porukkaa samoin kuin Harjunpään edustamalla puolella Elisa-vaimo, uusi työpari Pekka ja muut kollegat väkivaltayksikössä. Joensuu jaksaa huolehtia vivahteikkaasta henkilökuvauksesta.
Lokit Helsingin yllä
Jos romaanissa sen tapahtumapaikka korostuu erityisesti, paikkaa sanotaan usein yhdeksi päähenkilöksi. Nyt on aiheellista sanoa näin Helsingistä. Eletään kesäkuuta. Kaupunki tuoksuu asvaltille, vanhoille kivitaloille ja merelle.
Joensuun sävykäs kieli on upeimmillaan kaupunkiluonnon kuvailussa: "Varpuset tilskuttivat jossain lähellä kuin joku olisi helskyttänyt tiukuja kämmenkupuroissaan." Lokit, pulut, västäräkit, varpuset ja punarinnat puuhailevat lintujen puuhia ja luovat osuvaa kontrastia ihmisten touhotukseen.
Linnun lento on perinteinen vapauden symboli. Monet "Rautahuoneen" henkilöistä ovatkin sidottuja kukin tavallaan. Joku on sidoksissa hulluihin omaisiin, joku vaikeaan fyysiseen vammaan, joku haluun tulla kytketyksi käsiraudoilla sänkyyn ja joku haluun kytkeä toisia käsiraudoilla.
Synkkyyden ydin on raskasta rautaa ja se on ihmisen mielen pimein huone. Matti Yrjänä Joensuu on kirjoittanut vahvan, psykologisesti viiltävän rikosromaanin.