Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 04.06.2010 20:14
A A A

Kjell Sundstedt - Kirjoita elokuvaksi

KJELL SUNDSTEDT
Kirjoita elokuvaksi.

Suomentanut Raija Paananen.
Kansanvalistusseura 2009, 307 s.
Elokuvan käsikirjoittaminen on monin tavoin kiehtova prosessi. Keinot, joilla tavoiteltuun lopputulokseen päästään, vaihtelevat suuresti. Ruotsalaisen Kjell Sundstedtin Kirjoita elokuvaksi -kirja tutustuttaa elokuvan käsikirjoittamisen vaiheisiin ja auttaa selvittämään solmukohtia. Raija Paanasen suomennos on tärkeä kulttuuriteko. Kirjassa käsikirjoitustyön mahdollisuuksia ja ongelmia pohditaan käytännön kokemusten kautta. Samalla käsitellään niin klassiseen draamaan pohjautuvaa kuin lyyristä elokuvakerrontaa.

Sundstedtilla on vuosien kokemus käsikirjoitustyöstä, dramaturgiasta, ohjauksesta ja elokuvan leikkaamisesta. Hän oli aikoinaan kirjoittamassa ruotsalaista saippuaoopperaa nimeltään Yksityiselämä jo 1980-luvun alussa ja hän kirjoitti käsikirjoituksen Göran Tunströmin Jouluoratorio-romaanin elokuvaversioon. Suomessa hänet muistetaan yhteistyöstään Klaus Härön kanssa elokuvissa Näkymätön Elina (2002) ja Uusi ihminen (2007).

Kirja seuraa käsikirjoituksen vaiheita ensimmäisistä ideoista valmiiseen lopputulokseen saakka. Sen näkökulma on eurooppalaiseen elokuvaan keskittyvä, erityisesti henkilöhahmojen, dialogin ja dramaturgian tarkastelun osalta. Pohjoismaiset elokuvat ovat esimerkkien kautta hyvin näkyvillä, sillä Sundstedt havainnoi elokuvia kuten Måns Herngrenin ja Hannes Holmin Aatami ja Eeva (1997), Lukas Moodyssonin Fucking Åmål (1998), Jan Troellin Hamsun (1996) ja Kjell Sundvallin Metsästäjät (1996).

Käsikirjoituksen luomisessa tarvitaan monia keinoja, sillä elokuvan tuottajilla, ohjaajilla ja kuvaajilla on usein oma visionsa sen suhteen. Sundstedt antaa monia hyödyllisiä neuvoja kunnollisen käsikirjoituksen kehittelemiseen. Käsikirjoittajan on hyvä ennen kaikkea luottaa omaan itseensä ja kirjoittamaansa ideoihin ja dialogiin.

Henkilöhahmot ovat luonnollisesti tärkeitä. Kuka voittaa -elokuvat ja Matkafilmit luokitellaan kirjassa olennaisiksi dramaturgioiksi. Sundstedt piirtää kuvan valaskalasta, johon hän on sijoittanut elokuvakerronnan kolme näytöstä ja esittää tämän kuvion ohjeena Kuka voittaa -elokuvien dramaturgialle. Malli on yksinkertainen ja selkeä ja voi hyvin kuvitella sen sopivan tietynlaisiin kertomuksiin.

Kirjassa Lisa Ohlinin, Per Olov Enquistin, Klas Östergrenin, Vinca Widemannin ja Agneta Fagerströmin kaltaiset käsikirjoittajat ja tuottajat kertovat kokemuksistaan.

Kirjoita elokuvaksi tarjoaa näkemyksellisiä vihjeitä käsikirjoituksen rakentamiseksi. Runsaat esimerkit täydentävät lukukokemusta. Sundstedtin pohjoismaisten visioiden mukaan käsikirjoittaja on elokuvallisia illuusioita tarjoavan unelmatehtaan työläinen, jolla on hyvä olla epätavallisen paljon tietoa elokuvakerronnan mahdollisuuksista. Tämä neuvo sopii myös klassisen Hollywood-elokuvan kielioppiin.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa