Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 31.10.2008 17:03
A A A

Nightwish. Dark Passion Gallery - Ville Akseli Juurikkala

VILLE AKSELI JUURIKKALA

Nightwish. Dark Passion Gallery

Scene Nation Ltd, 208 s.

Nightwish. Dark Passion Gallery on lähes jokaista Suomen suurinta bändiä valokuvanneen Ville Juurikkalan kuvallinen kertomus Nightwishin ensimmäisestä maailmankiertueesta uuden laulajansa Anette Olzonin kanssa.

Valokuvia on huikaiseva määrä, lukuisista Euroopan maista, eikä niiden koossakaan ole pihistelty. Kirjasta muodostuu päiväkirja kiertävän yhtyeen arjesta: on lavan rakentamista, odottelua takahuoneessa ennen keikkaa huutavan yleisömassan edessä, lavan purkamista ja bussissa istumista.

Välillä on aikaa myös maisemien ihailemiseen ja juhlimiseen.

Vaikka myös vähemmän hohdokkaita puolia ja väsyneitä katseita esitellään, dramaattiset, suuret mustavalkokuvat antavat ymmärtää, että bändi on kokenut väkeviä ja hienoja hetkiä. Kuvat ovat suoraa jatkumoa bändin levynkansien ja sanoitusten taiteellisuudelle.

Vapaa-ajan kuvat ovat vastapainoksi pienempiä, värikkäitä ja useimmiten yksittäiskuvia, joihin kosketinsoittaja ja lauluntekijä Tuomas Holopainen sanoo kirjan esipuheessa olevansa "erittäin tyytyväinen". Niin hyvin niihin on saatu vangittua jäsenten persoonat.

Bändi onkin selvästi päästänyt Juurikkalan lähelle. Jo toiseksi kuvaksi on valittu otos Holopaisesta makaamassa uupuneena sängyllä. Vaikka Nightwish on jo dvd-julkaisuillaan ja kirjassaan paljastanut myös rujot puolensa, nähdään ne tällä kertaa harvinaisen kauniina.

KRISTIINA PÄNKÄLÄINEN

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa