Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 02.02.2010 21:07
A A A

John Ajvide Lindqvist - Ihmissatama

JOHN AJVIDE LINDQVIST
Ihmissatama
Suom. Jaana Nikula. Gummerus 2009, 515 s.
Ruotsalaisen John Ajvide Lindqvistin Ihmissatama on yliluonnollisia ilmiöitä sakeasti viljelevä kauhuromaani. Tarinan alussa kolmihenkinen perhe seikkailee talvisena päivänä majakkasaarella. Sitten pieni Maja-tyttö katoaa jälkiä jättämättä.

Vanhempien parisuhde katkeaa, ja mies, Anders, alkaa päätoimisesti juopotella. Hän muuttaa asumaan Domarön-saarelle lähelle tytön katoamispaikkaa.

Saarella on ihan tavallista, että ihmisiä katoaa usein. Näin on ollut jo kauan. Voisi tietysti kysyä, miten tämä on mahdollista, kun asukkaita on muutenkin aika vähän ja miksi virkavalta ei tutki asiaa. Tämäpä onkin kummitustarina eikä arkirealistinen poliisijuttu.

Selityksiä tarinassa kuitenkin etsitään. Anders etsii. Lindqvist ei tyydy yhteen eikä kahteen vaihtoehtoon sen suhteen, mikä lykkää porukkaa näkymättömiin. Kirjan karmaiseva hauskuus onkin selitysten sillisalaatissa tai silakkalaatikossa. Silakalla kun on osuutensa asiaan.

Kun joukkoon vielä välistetään kansanperinnehenkistä saaristosaagaa, sekamelska venyy viiteen sataan sivuun.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa