Thomas Bernhard - Haaskio
JOUNI TOSSAVAINEN
THOMAS BERNHARD
Haaskio
Suomennos ja jälkisanat Tarja Roinila. Teos 2009. 174 s.
Itävaltalainen Thomas Bernhard (1931-89) täytti 52 vuotta, kun Der Untergeher ilmestyi. Hän kirjoitti: "Vasta kolme päivää sen jälkeen kun Wertheimer oli hirttäytynyt, minulle oli juolahtanut mieleen, että hän eli viisikymmentäyksivuotiaaksi kuten Glennkin. Kun ihminen ylittää viidenkymmenen vuoden iän, hän tuntee olevansa rahvaanomainen tylsimys, minä ajattelin, ja kysymys kuuluu, kuinka kauan sellainen on kestettävissä."
Pianistit Wertheimer, Glenn Gould (1932-82) ja kertoja tutustuivat Vladimir Horowitzin oppilaina. Wertheimerin Gould nimeää haaskioksi, jonka itsemurhaa kertoja ajattelee niin pakonomaisesti, että muuttuu haaskioksi.
Kun nero Gould tuomitsee toisen ihmisen yhdellä sanalla, onko hän itse enemmän haaskio kuin ihminen. Kun kolmikon lisäksi koko kulttuuri näyttää olevan haaskiolla, kertojalle jää jäljelle ajatustensa toistaminen.
Lahjakkaalla toistelijalla ei ole huolta rahasta, joten hän ehtii ajatella työkseen myös Gouldin elämäkertaa. Se ei valmistu.
Lapsena kertoja ihaili oluttynnyrin pyörittäjää. Tuossa rahvaanomaisessa Sisyfoksen hommassa hän ei ehkä olisi tylsistynyt. Huumorikin olisi voinut elää pitempään, kuten romaanissa Hakkuu, jonka Tarja Roinila suomensi vuonna 2007.