Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
30.03.2011 21:38
Tiina Lehikoinen - Isoympyräkatu<br/> V.S. Luoma-Aho - Remora<br/> Mari Koski - Sch
HANNU WAARALA
TIINA LEHIKOINEN
Isoympyräkatu
Poesia 2011, 103 s.
V.S. LUOMA-AHO
Remora
Poesia 2011, 74 s.
MARI KOSKI
Sch
Poesia 2011, 55 s.
Runoudella on nyt kielen erityismuotona ja kasvukärkenä nousujohteinen vaihe. Auktoriteeteista vapaana uusi runous uskaltaa mennä sinne, missä se löytää yllättävää vastakaikua sekä yksilöllisyydestä että samanhenkisyydestä. Henki on saavuttanut kahlitsevasta materiasta uuden otteen.
Uudessa runossa viehättää erityisesti mielen avoimuus, sanonnan vapautuneisuus ja nopeitten assosiaatioiden luomat pitkät, kohtaamista säätelevät ja muuntelevat välimatkat. Tiet etäisyyksiin kuljetaan omalla tavallaan. Runous ei jäljittele todellisuutta, vaan luo sitä kumoamalla vastakohtia ja jähmeitä asetelmia ja ulkoisia kategorioita; kieliblokkeja, ideologioita, sopimusjärjestelmiä, kielipelien valtaa hallita ja määritellä ihmistä ja yksityistä kokemusta.
"Yksityisen kamppailu on ikuista", kirjoitti modernisti ja eetillinen anarkisti Gunnar Björling profetaalisesti jo 1920-luvulla. Taajuuksien ja värähtelyherkkyyden suhteen Björling on edelleen vahva modernin ilmaisun vaikuttaja ja tiennäyttäjä.
Jotakin tästä kamppailusta aforismin ja runon välillä on tarttunut myöskin Tiina Lehikoisen harkittuun ja rohkeaan ilmaisukieleen Isoympyräkatu-teoksessa. Lehikoisen runon kuvallisuus syntyy parhaimmillaan sanonnan rytmistä. "Kun katsot peiliin, muistat saaren. Muistat mustan metsän./ Siitä on lähdettävä, lapsuudesta."
Jänneväli
Kielitietoinen runous tekee itsensä läsnäolevaksi ja haastavaksi aivan erityisellä tavalla. Tämän osoittaa jyväskyläläisen Ville Luoma-ahon toinen kokoelma Remora, jossa säkeiden jänneväli luo aivan erityistä kuvan ja vastakuvan ristiriitaa suomalaiseen lyriikkaan. Luoma-aho voisi allekirjoittaa saksofonisti John Coltranen polyfonisen teesin. "Ajattelen sävelryppäitä enkä yhtä säveltä kerrallaan."
Tosin jo 1960- luvulla Väinö Kirstinä kokeili lettretismiä ja language-runoutta omalla tavallaan Pitkän tähtäyksen LSD-suunnitelmassaan. Ja Kari Aronpuro on pureutunut kielifilosofisiin kysymyksiin aina näihin päiviin asti. Mutta Luoma-aho toimii vielä huomattavasti kokonaisvaltaisemmin, haastavammin näissä kielipelien tiheiköissä.
Luoma-aho on kielitietoinen kokeilija viimeisen päälle, mutta taidolla hän pystyy lähestymään myös murenevaa esteettistä elämystä, kaipuutaan metaforaan, vaikkei se enää olekaan mahdollista kuin ironisesti...// "nainen lienee pääte, herukka; jos hahmottelen tästä kaavion,/ jos veri putoaa noroina hänen kasvoilleen ja pitkille hiuksilleen/ joita hän haroo, muodostuu kuvio, seepralauman raitojen harha".
Remora on äärimmäisen taidokas, moneen suuntaan jännittyvä, monipuolinen kokoelma, harkittu teko, elastinen kokonaisuus.
Esikoinen
Jyväskyläläisen Mari Kosken esikoiskokoelma Sch on vaikutteiltaan monikulttuurista kielirunoutta. Siinä sulautetaan yhteen persialaisen, suomalaisen ja amerikkalaisen runouden kaikuja ja vaikutteita.
Kiinnostavaa on se, että erilaisen materiaalin kautta syntyy sekä anonyymia toiseutta että uudenlaista henkilökohtaisuutta, runon tunnustuksellisuutta, joka avautuu sekä ulos että sisäänpäin kuvien rytmissä ja monenlaisten äänien kirjossa.
Kirjat julkaistaan Jyväskylän Kirjamessuilla perjantaina.