Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
14.08.2010 19:29
Tiina Piilola - Mahdollisten maailmojen paikka
HANNU WAARALA
TIINA PIILOLA
Mahdollisten maailmojen paikka
Ateena 2010, 244 s.
Kiitetyssä esikoisteoksessaan Alkuvesiä Tiina Piilola (s.1977) onnistui nivomaan yhteen realistisen kerronnan ja intuitiivisen tarina-aineksen toimivaksi romaanikokonaisuudeksi.
Taloudellisen ilmaisun alapuolella kulki kuin varjomaisena häivähdyksenä tarinankerronnan aavistuksellinen ja näkymätön virta, arkisen kuvauksen intuitiivinen ja yllättävä ulottuvuus.
Uudessa kirjassaan Piilola on kasvattanut tätä aavistuksenomaista ja vaistovaraista ainesta jo esikoisteoksesta tutun päähenkilön, Kaarin elämässä.
Alkuvesissä Kaari oli tarkkavaistoinen lapsi, nyt uudessa romaanissa hän on nuori nainen, joka pohtii arkensa jatkumoa, menneisyyden tilanteita, kuvitelmia ja unien arvoituksellisuutta.
Kaari on uutistoimittaja, joka haluaa jättää journalistisen päivänkohtaisen oravanpyörän, joka vie itsestä ja menneisyydestä poispäin.
Sysäys tähän syntyy erikoisen lapsuuden ystävän Ullan kuolemasta. Hieman boheemi Ulla on testamentanut Kaarille syrjäisen mökkinsä, joka sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla, Kaarin kotiseudulla. Kaari tekee sinne viikonloppuretken ja kohtaa menneisyytensä aaveet.
Kaari joutuu yllättävällä tavalla tekemisiin menneisyytensä ja omien juuriensa kanssa. Taustalla on Alkuvesiä-romaanin perhetrauma perheen hajoamisesta ja suvun takaus- ja velkakierteestä. Konfliktin seurauksena Kaarin välit isovanhempiinkin on käytännöllisesti katsoen katkenneet - kunnes mummi ja ukki ilmaantuvat unien välityksellä uudelleen hänen elämäänsä, samoin uudet ja vanhat kyläläiset.
Nyt Kaarista tuntuu, että selvittämällä menneisyyden traumat hän voi myös luoda itselleen vapaaman tulevaisuuden. Löytämällä "mahdollisten maailmojen paikan" Kaari tunnistaa itsessään koordinaatit elämänsä uuteen alkuun.
Mahdollisten maailmojen paikka on impressionistista proosaa, jossa vaikutelmat ja aavistukset saavat joskus turhankin usein maagisia virityksiä, jotka karkaavat arkiyhteyksistään, konkretiasta liian kauas, kuten esimerkiksi romaanin episodi mustasta naisesta, jonka kohtalo vaikuttaa irralliselta.
Pidättyväisessä kerronnassa Tiina Piilola on parhaimmillaan - silloin kun romaanin kerronta kuvastaa niukasti ja aidolla tavalla pohjoispohjanmaalaista mentaliteettia ja ihmisten väkevää hengenlaatua.