Tuukka Hämäläinen - Kirosäkeet. 20 uuden suomirockin sanoittajaa, Ismo Alanko - Sanat
RIIKKA MAHLAMÄKI-KAISTINEN
TUUKKA HÄMÄLÄINEN
Kirosäkeet. 20 uuden suomirockin sanoittajaa
Idiootti 2011, 357 s.
ISMO ALANKO
Sanat
Johnny Kniga, 448 s.
Tuukka Hämäläisen Kirosäkeet pureutuu suomalaisen rocklyriikkaan. CMX-yhtyeen laulusta nimensä napannut teos käsittelee monipuolisesti muusikoiden kokemuksia ja näkemyksiä sanoittamisesta. Kirjassa on mukana 20 muusikkoa, jotka kertovat tekstiensä alkujuurista. Siitä, kuinka esimerkiksi keikkamatkan pissataukoa häirinnyt rekka jää kummittelemaan mieleen ja poistuu sieltä vasta sanoituksen myötä.
Muusikot analysoivat kirjassa avoimesti tekstejään. Kirjailijoiden kohdalla usein vastarintaa nostava tarkoitteiden ruotiminen etenee Hämäläisen johdolla varsin pitkälle. CMX:n laulajalta, A.W. Yrjänältä psykologisfilosofiset pohdinnat eivät tule yllätyksenä, mutta esimerkiksi Kotiteollisuuden Jouni Hynysen puheet mystisyydestä ja sanoittamisen pyhyydestä ovat astetta odottamattomampia. Hämäläinen tuo osuvasti esiin tekstien synnyn ja vaikutteiden eroavaisuuksia ja samankaltaisuuksia. Analyyttisiä rinnastuksia ja yhteenvetoja olisi toivonut olevan enemmänkin.
Yrjänä toteaa teoksessa musiikin ja kielen sijaitsevan aivoissa eri paikoissa. Tästä huolimatta tuttua musiikkilyriikkaa on hankala lukea ilman takaraivosoimisen efektiä. Samuli Putron Osta asunto hoida koira, pidä pihaa vaimon kanssa lataa automaattisesti Zen Cafén Aamuisin kappaleen sisäänrakennettuihin stereoihin. Laululyriikka on näin harvoin puhtaasti pelkkää lyriikkaa. Nykypäivänä sanoittajille on kuitenkin pyritty antamaan tunnustusta kirjoittajina. Tästä kertovat 2000-luvun akateemisiin tutkimuksiin nousseet musiikkilyriikkatutkimukset.
Hämäläisen teosjärkäle ei perustu satojen laululyriikkojen ylöskirjaamiseen. Kultakin muusikolta on mukana maksimissaan kolme kokonaista sanoitusta. Kirjoittajien pohdinnat on näin ilahduttavasti nostettu pääosaan.
Alangon Sanat
- Laulujen tekeminen on minulle harrastus, työ, uskonto ja terapiaa, Ismo Alanko toteaa Sanat-teoksen esipuheessa.
Alangon lausahdus sopii yksiin myös Hämäläisen Kirosäkeiden tematiikan kanssa. Sanoituksien kirjoittaminen on osa muusikon itseilmaisua ja elämänasennetta.
Sanat kokoaa Alangon kolmelle vuosikymmenelle ulottuvan tuotannon yksiin kansiin. Kappaleet on järjestetty teokseen bändeittäin ja levyittäin. Näin listan aloittaa Hassisen Kone ja lopettaa Ismo Alanko teholla. Teoksen lopussa on Grande Finale -teatterikäsikirjoitus, jonka Sielun veljet ja joukko näyttelijöitä esitti Vanhalla ylioppilastalolla 1992.
Tekstien kokoaminen yksiin kansiin mahdollistaa näkökulmien ja ajanhengen vertailun. Sanoituksien provosoiva asenne tuntuu muuttuneen astetta henkilökohtaisemmaksi tultaessa 2000-luvulle. Toisaalta moni 80-luvun teksti menisi vaikeuksitta läpi tuoreena tekstinä. Ajattomuus pohjautunee muun muassa siihen, että populaarisuuden tavoittelu on ollut Alangolla aina varsin marginaalista.
Alangon sanoitukset toimivat pääpiirteittäin hienosti ilman musiikkiakin. Sanat-teosta voi näin lähestyä runokokoelmana. Perinteisen kertosäkeen puuttuminen säilyttää tekstien tuoreuden. Osa sanoituksista kuitenkin tuntuu kaipaavan musiikin tuomia painotuksia ja säkeistystä. Tekstin olemuksesta ikään kuin uupuu jotain oleellista, kun se ei kuulu tekijänsä suusta. Alanko itse toteaa sanoituksien olevan teoksessa alastomina - muodossa, jossa niistä kerrankin saa selvää.