Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
31.08.2010 18:16
Piia Posti - Talven jälkeen valo
Terhi Anttila
Piia Posti
Talven jälkeen valo
Gummerus 2010, 350 s.
On ilo lukea hyvä esikoiskirja. Piia Postin romaani Talven jälkeen valo on sellainen. Yllätyin Postin hienovaraisesta ja osuvasta kielestä, johon hän liittää luontevasti vuoropuhelua. Rakennettakin hän luo taitavasti. Ihailin kirjassa tunteiden kuvausta.
Posti kertoo perheestä ja sen rikkoutumisesta sekä äitiydestä ja uuden onnen hakemisesta. Perheenäidin Annan kannalta "Kaikki tapahtui niin kuin hän oli ajatellut: häät, opinnot, lapsi, vakituinen työpaikka". Silti Annaa kalvaa suru ja tyytymättömyys, joka johtaa toimintaan. Puoliso Jussikin on toteuttanut unelmansa, muttei saa otetta vuosista. Hän rakastuu nuoreen opiskelijaan. Annan ja Jussin tytär ajautuu ottamaan liikaa vastuuta äidistään. Talven jälkeen valo kuvaa heitä kaikkia sisältä päin.
Täydellisesti ei Posti romaanissaan onnistu. Joskus hänen loistava kielensä notkahtaa kuluneeseen ilmaisuun. Myös kirjan nimeke olisi voitu valita paremmin. Luvut päättyvät hienosti, mutta romaanin loppu olisi tarvinnut hiomista. Oudoksuin varsinkin Jussin näkyjä Lapissa. Kirjailija tavoittaa mielestäni etevämmin tytön ja naisen kuin miehen sisimmän.
Posti (s. 1976) on filosofian maisteri. Hän opettaa äidinkieltä Espoossa ja asuu perheensä kanssa Helsingissä. Kirjoittajana Posti asettuu herkkien kirjailijoiden jatkumoon. Lauseella "kaikki naisethan näkevät unia" hän viitannee Marja-Liisa Vartion romaaniin. Vertaisin Postia myös vaikkapa Raija Siekkiseen.