Asko Sahlberg - He
PERTTI EHRNROOTH
ASKO SAHLBERG
He
WSOY 2010, 120 s.
"Metsänreunan varjot ryömivät peltoa kohti ja kuitenkin taivas on yhtä savuista pilveä. Luulin selviäväni siitä, luulin tosiaan. En piru vie selvinnyt". Noin pähkäilee Asko Sahlbergin (s.1964) uusimman romaanin He veljesparin nuorimmainen Erik joutumistaan elämänvaiheissaan täydelliseen umpikujaan.
He on kertomus kahden veljeksen, Henrikin ja Erikin, sekä heidän lähipiirinsä henkilöiden elämästä maassammme Suomen sodan aikoihin vuonna 1809.
Miehet ovat joutuneet eri puolille rintamaa, vanhempi veli Henrik venäläisten ja nuorempi Erik ruotsalaisten joukkoihin. Erik on jo kerran Henrikin musketin tähtäimessä, mutta hänet pelastaa tarkka-ampujaserkkupojan laukaus, joka roiskauttaa puunsäleet tähtääjän silmille.
Veljesten viha juontaa alkunsa Erikin pelihimosta, jonka seurauksena pohjanmaalaisen kyläkunnan ökytila on joutumassa vasaran alle.
Romaanin muodostavat useiden henkilöiden muistelmakatkelmat, jotka lomittuvat jännittävästi toisiinsa. Emäntä, aikoinaan turkulaisesta porvarisperheestä outoon maaseutumiljööseen naitu neitokainen, on kerronnan keskushahmo. Hänen ympärilleen muodostavat poikien lisäksi Muonamies, Anna, Mauri, Kruununvuoti ja Sisäpiika teoksen mielenkiintoisen kokonaisuuden. Jokainen vuorollaan kertoo näkemäänsä ja kokemaansa herkullisin sanakääntein ja metaforein.
Suomessa on sodan päätyttyä kuningas vaihtunut keisariksi. Ihmisten on yritettävä parhaansa mukaan sopeutua tilanteeseen. Elämä lähtee rullaamaan entisiin uomiinsa muuten, paitsi ennen niin läheisten veljesten kohdalla.
Toisaalta vihan ja toisaalta rakkauden tunteet ryöpsähtelevät rajuina. Kun vähäläntäinen Mauri-serkku omii tilan merkillisten sattumuksien jälkeen, Erikin ja Henrikin välit lämpenevät. Romaanin loppusivuilla koetaan yllätys toisensa jälkeen. Ne osuvat äkisti kuin nyrkin survaisu lukijan otsaan.
Sahlberg on nykyään Ruotsissa asuva kirjailija, joka on palkittu monesti. Hän on kirjoittanut useita kiitettyjä teoksia ja saanut tunnustusta niin kriitikoilta kuin lukijoiltakin.
Sahlberg ei petä nytkään, vaan tuo taas nautittavaksemme oikean kirjallisen herkkupalan. He-romaani on vähäinen sivumäärältään mutta ei sisällöltään. Se ei jätä lukijaansa kylmäksi, vaan vie hänet mukanaan jännittävälle kirjalliselle matkalle.