Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
24.02.2010 21:04
Jean-Claude Mezieres & Pierre Christin - Aika-avaaja
JUHA MÄKINEN
JEAN-CLAUDE MÉZIÈRES & PIERRE CHRISTIN
Aika-avaaja
Suom. Juhani Tolvanen.
Jalava 2010, 56 s.
Marraskuun yhdeksäntenä vuonna 1967 Nasa laukaisi ensimmäisen Saturn V -kantorakettinsa. Miehittämätön koelento oli osa Apollo-kuuohjelmaa. Tismalleen samana päivänä ranskalaisessa Pilote-sarjakuvalehdessä alettiin julkaista ensimmäistä Valerian-tarinaa.
1960-luvun avaruusinnostukseen sopivasti uuden sarjakuvan päähenkilö on 2700-luvun agentti, joka siirtyy ajassa ja avaruudessa seikkailusta toiseen. Aisaparinaan hänellä on 1000-luvun maapallolta kainaloon tarttunut Laureline.
Aikahyppy helmikuuhun 2010: Barack Obama ilmoittaa Nasan uuden kuuohjelman lakkauttamisesta, ja viimeinen Valerian-albumi Aika-avaaja ilmestyy suomeksi.
Aivan kuin kosmos olisi hieman värähtänyt.
Yhteiskuntakritiikkiä
Pinnaltaan Valerian on vauhdikas tieteisseikkailu, mutta käsikirjoittaja Pierre Christinin ansiosta mukana on jatkuvasti ollut yhteiskunnallinen ote.
Christin on Valerianin sivuilla kommentoinut niin kolonialismia, sukupuolirooleja, uskontoa kuin globalisaatiota - ja ollut aina pienen ihmisen (tai avaruusolennon) puolella, suuria järjestelmiä ja ideologioita vastaan.
Piirtäjälle scifi on kiitollinen genre. Jean-Claude Mézières on päässyt luomaan huikeita maailmoja ja olentoja. Valerianin kuvastoa on kopioitu melko lailla muun muassa Tähtien sota -elokuvissa.
Mézières haki tyyliään parin vuoden ajan, mutta linja löytyi pian. Valerian ja Laureline kehittyivät alkuvuosien karrikoiduista kuikeloista realistisemmiksi - Valerian miehekkäämmäksi, Laureline naisellisemmaksi.
Kadonnut tulevaisuus
Ideaan aikamatkustuksesta liittyy väistämättä idea aikaparadoksista: miten menneisyyden tapahtumiin puuttuminen vaikuttaa nykyhetkeen tai tulevaisuuteen?
Christin oli jo Valerianin alkutaipaleella kirjoittanut maapallolle tulevaisuuden, jossa vuonna 1986 tapahtuva ydintuho romahduttaa sivilisaation vuosisadoiksi. Aikanaan tuhkasta nousee tulevaisuuden maapallo, Galaxity, Valerianin koti.
Kun vuosi 1986 lähestyi, tekijöille tuli pulma: miten jatkaa Valeriania, jos ydintuhoa ei tulekaan? Sarjan parhaimpiin kuuluvissa albumeissa Inverlochin aaveet ja Hypsiksen salamat Valerian ja Laureline pelastivat 1980-luvun maapallon, mutta kadottivat samalla oman tulevaisuutensa.
Parhaat päivät takana
Niin mukavaa kuin olisikin ylistää vanhan suosikin maaliintuloa, on todettava, että Valerianin kunnian päivät ajoittuivat 1970- ja 80-luvuille. Aika-avaaja ja sitä edeltäneet pari albumia ovat sarjan selvästi kehnoimmat tekeleet.
Myöhemmistä albumeista Christiniltä on tuntunut puuttuvan se painavin sanottava. Mézièreskään ei ole piirtäjänä enää lähelläkään huippuvuosiensa tasoa.
Yhdeksi rasitteeksi on muodostunut myös alati paisunut sivuhenkilöiden määrä. Aika-avaajassa mukaan tuodaan kutakuinkin jokainen sarjan historiassa esiintynyt hahmo, eikä sinne väliin enää oikein kunnon tarinaa mahdu.
Jotain hyvääkin: albumin vihoviimeiset sivut, 40-vuotisen sarjan lopetus - se on ainakin yllättävä.
Ja sitten on se historia. Siinä riittää ihastelemista.