Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
11.08.2010 21:15
William S. Burroughs - Lännen maat
WILLIAM S. BURROUGHS
Lännen maat
Suom. Elina Koskelin. Sammakko 2010, 283 s.
William S. Burroughsin trilogian komeassa päätösosassa Lännen maat (alkuteos 1987) etsitään ikuista elämää ja kuolemattomuutta muinaisesta Egyptistä.
Näin tullaan filosofisten kysymysten äärelle - ei kuitenkaan Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen kesyn humanistisessa hengessä, vaan aivan jossain muussa.
Burroughsin aikamatkat ja sielun räjähdykset kuvaavat modernin ihmisen pirstaloituneen identiteetin tilaa ja tulevaisuutta historiallisin esimerkein.
Scifi ja historiallinen romaani tutkii Burroughsin romaanissa itseään, ja ylittää itsensä; luojan kiitos nuo scifin kaikki hengettömät lapsellisuudet ja historiallisten romaanien muumiot!
Burroughs on lukijan koukuttaja ja ihmisen kyykyttäjä, fantasmagoorinen realisti. Addiktiot ovat osa ihmisluontoa niin uskonnossa kuin pollitiikkassakin.
Sielun kuolemattomuus saattaa olla piinallinen myytti ja ihmisten yleinen harha, jota eri uskonnot ruokkivat kahlitakseen ihmisen todelliset vapauspyrkimykset. Paratiisi on metafyysinen ansa - nuorelle miehelle seksin väline - jolla ihmissielu saadaan koukutettua hyväksymään maallisen elämän epäoikeudenmukaisuudet.
Burroughs aloittaa Lännen maat kuvauksella vanhasta junanvaunussa elelevästä kirjailijasta, joka puuhastelee mallasviskin ja aseiden kanssa, ja joka ei ole saanut vuosikymmeniin mitään aikaan kirjallisella sektorilla. Burroughs piirtää omakuvaansa.
Pian kirjailjan mielikuvitus lähtee laukkaan. Missä on edellisten osien vallaton lännensankari Kit Carsons? Ei kai hänestä ole jo tullut muumiota? Silloinhan peli on lopullisesti menetetty.
Lännen maissa Burroughs antaa kyytiä kirjallisuuskriitikoille. Nuo onnettomat askartelevat useinmiten pelkkien abstraktien sanojen parissa, kirjaililjat luovat sentään sanoista eläviä kuvia. Muumiot ja kriitikot kuvittelevat toimivansa portinvartijoina, mutta erehtyvät. Kuten nokkela Timo Koivusalo sanoo: "Kriitikoille ei pystytä patsaita". Onneksi niin.
HANNU WAARALA