Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 13.02.2012 12:54
A A A

Kriitikot eivät lämmenneet Iron Skylle

Berliinin elokuvajuhlilla lauantaina ensimmäistä kertaa esitetyn Iron Skyn kriitikkovastaanotto ei ole ollut ihan toivotun kaltainen. Vaikka suomalainen, vuoteen 2012 sijoittuva tieteisparodia sai gaalanäytöksessään useat aplodit, kaksi kolmesta tärkeästä alan ammattilehdestä suhtautui siihen nuivasti.

- Huumori ei nouse visuaalisen loiston tasolle, toteaa The Hollywood Reporterin David Rooney.

Hän vertaa Timo Vuorensolan ohjaaman, avaruuteen vuonna 1944 paenneiden natsien paluusta kertovan elokuvan huumoria tieteissatiiriin Spaceship Troopers ja Star Trek -aiheiseen parodiaan Galaxy Quest.

- Käsikirjoitusta olisi pitänyt vielä viilata pitkään, jotta se nousisi niiden tasolle, Rooney arvioi.

Varietyn Leslie Felperin on tylympi. Hänen mukaansa Iron Sky on pitkitetty sketsi. Se ei ole tarpeeksi hyvä noustakseen hitiksi eikä kyllin huono kulttielokuvaksi.

- Se on epäonnistunut, Felperin kiteyttää.

Screenissä elokuvan arvioinut lehden pääkriitikko Mark Adams on kuitenkin positiivinen. Hänen mukaansa elokuva tarjoaa suurimman osan ajasta sitä mitä lupaa.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Viihde