Eläin - Eläin
MIKKO SILTANEN
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
ELÄIN
Eläin
Juki Records
Ensi viikolla debyyttialbuminsa julkaiseva Eläin on tuore tuttavuus Joensuusta. Levy-yhtiön mukaan heidän suojattinsa musiikista löytyy "Beach Boys- melodioita ja David Lynch- tunnelmia", mutta täytyy sanoa, että ainakaan minä en löytänyt mitään tuota kuvausta vastaavaa.
Jonkin sortin äkkiväärää poppunkkiahan tämä on, ja ihan mukiinmenevää sellaista. Kvartetin nykivä soitto ja poukkoilevat rytmit muistuttavat muutaman vuoden takaisesta, Englannista lähteneestä kitarabändi-aallosta, kun taas laulaja Timo Torvisen soundi tuo mieleen Karkkiautomaatin-aikaisen Janskun. On helppo arvata, että Torvisen lauluääni ei kolahda kaikille.
Hieman yllättäen levyn ensimmäiseksi singleksi on valikoitunut kakkosraita Peter Pan. Kyseessä on erityisesti tekstinsä puolesta niin tyhjänpäiväinen ja jopa ärsyttävä kappale, että levyn kuunteleminen tekisi lopettaa heti alkumetreillä.
Albumilta löytyy nimittäin paljon vahvempiakin esityksiä, kuten vaikkapa absurdilla tavalla tieteen tekemistä ruotiva Fysiikan Nobel galaksien tutkijoille tai pisteliäs Tyhjäntoimittaja korkeassa asemassa.