Anomus - Anomus
MIKKO SILTANEN
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
Omakustanne
Imatralla syntynyt, ja sittemmin Helsinkiin siirtynyt Anomus on omien sanojensa täynnä "voimaa, tunnetta ja luovaa hulluutta". Saravuolta kalskahtavan mainoslauseen takaa paljastuu kuitenkin metallia, progea ja suomirokkia keskenään sotkeva kvartetti. Vuonna 2004 perustettu bändi on aiemmin julkaissut nipun pienempiä levyjä. Kyseiset demot ja ep: t saivat innostuneen vastaanoton, joten aika oli jo kypsä kokonaiselle levylle.
Nimikkoalbumi on täynnä toinen toistaan kimurantimpia biisejä, joissa tekninen suoritustaso on viety äärimmilleen. Jopa niin äärimmilleen, että tunteelle ei jää välillä mitään sijaa. Anomuksen musiikki tuo mieleen suomenkieleen vaihtaneen Von Hertzen Brothersin. Sävellyksissä on hienoja ideoita, mutta vaikeus nousee liian usein itsetarkoitukseksi. Parhaimmillaan yhtye on Varsovan kaltaisissa, suoraviivaisemmissa biiseissä.
Yksi miinuspuoli on se, että levy julkaistaan ainoastaan digitaalisessa muodossa.
