Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 02.09.2011 18:26
A A A

ANTTI KUOSMANEN & KROMATUT KUNINKAAT - Kajalkyyneleitä

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

ANTTI KUOSMANEN &

KROMATUT KUNINKAAT

Kajalkyyneleitä

Omakustanne

HHHHH

Kromatut Kuninkaat tunnettiin alun perin nimellä Crossroads. Sittemmin nimi muuttui nykymuotoonsa ja mukaan saatiin laulaja Antti Kuosmanen. Myös soolouraa tekevä Kuosmanen on vaikuttanut aiemmin Stoolperi- ja Haltija-rockyhtyeissä sekä Scarlett-hevipop-orkesterissa.

Kajalkyyneleitä on Antti Kuosmasen & Kromattujen Kuninkaiden toinen yhteinen pitkäsoitto. Tarjolla on menevää ja energistä suomenkielistä rockia. Sähkökitara on arvossaan. Välillä käydään popin puolella. Lopputulos kuulostaa jonkinlaiselta Indican ja Eppu Normaalin risteytykseltä.

Sanoitusten keskiössä on rakkaus ja ihmissuhteet. Sanoituksista löytyy fantasiamaailmaa ja vertauskuvallisuutta viljellään laajasti. Varsinaisella arkitasolla liikutaan hyvin vähän. Liialliseen kryptisyyteen ei kuitenkaan sorruta.

Melodisuutta on mukavasti ja sävelkuluista löytyy persoonallisuutta. Loppua kohti nopeatempoiset ja keskenään hieman samankaltaiset kappaleet vähentävät toistensa tehoa. Sävyjä ja suvantoja olisi voinut olla enemmän. Taivaantavoittelija edustaa levyn popeinta puolta vahvoine kosketinsoittimineen ja nousee samalla parhaimmistoon.

JUHANA UNKURI

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa