Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 30.05.2008 18:48
A A A

Belzeboogie - Cosmo Jones Beat Machine

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

COSMO JONES BEAT MACHINE Belzeboogie Lipposen levy ja kasetti



Blues lähti jossain vaiheessa kehittymään huolestuttavaan suuntaan. Nyt tämä äärimmäisen ilmaisuvoimainen musiikkityyli on pääpiirteissään latistunut raikkaan valkoviinin kanssa nautittavaksi munattomaksi viihteeksi ja kadottanut olennaisimman osansa, raakuuden.

Onneksi on kuitenkin vielä Cosmo Jones Beat Machinen kaltaisia yhtyeitä.

Savolais-sekstetti on ennakkoluulottomasti kehittänyt juurimusiikkia uusiin suuntiin ja lopputulokset ovat olleet pääpiirteissään herkullisia.

Hiljaiseloa viettänyt yhtye on juuri julkaissut neljännen kokopitkänsä, joka osoittaa että luomisvoima ei ole sammunut. Levy on alusta loppuun asti veret seisauttavaa rytinää, jossa uutta ovat torvet ja etniset koukut. Soundi alkaa paikoitellen lähestyä päämies Pekka Pirttikankaan toista yhtyettä, Astro Can Caravania.

Belzeboogie on hieno edistysaskel bändiltä, joka ei ole löystynyt tippaakaan. Levystä on kuulemma saatavilla myös vinyyliversio, jonka sisältö on vaihtoehtoinen.

MIKKO SILTANEN

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa