C. ROWN & THE CORONETS - Give Me a Taste
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
PETRI TUUNAINEN
C. ROWN & THE CORONETS
Give Me a Taste
Playground Music
Jyväskyläläisyhtye C. Rown & Coronets on julkaissut toisen pitkäsoittonsa. Levyn tunnelma vie oitis 1950-luvulle; sulkemalla silmänsä voi miltei nähdä Cadillacissa istuvan nuorenparin, ponnareita ja kellohameiden heilahtelua.
Levyn tuottaja Isto Hiltunen on onnistunut loihtimaan aidontuntuisen rock'n'roll-soundimaailman, jota yhtyeen rautalankakitara terävästi sävyttää. Lisäksi yhtyeen solistilla Harri Jalkasella on miellyttävä ja voimakas ääni.
Enemmistö levyn kappaleista on lainamateriaalia. Niistä erottuu edukseen Johnny Cash-laina Cry Cry Cry. Samoin rockabilly-yhtye The Rapidsin Man from Yesterday laittaa jalan vispaamaan.
On ilo huomata yhtyeen omien kappaleiden sulautuvan hyvin klassikoiden joukkoon. Omasta tuotannosta terävintä kaartia edustavat jännittävä aloitusraita Deep blue sea sekä Untold truth - kumpikin soolokitaristi Jukka Räsäsen sävellyksiä. Viehkeän lisän levylle tuo Hey Stranger - kappaleessa vieraileva Maria Lund.
C. Rown & Coronets on onnistunut yhdistämään musiikkiinsa sopivasti niin vanhoja kuin uusia elementtejä. Yhtyeen kannattaisi panostaa jatkossa enemmän omaan tuotantoon lainamateriaalin sijaan.