Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
24.09.2010 18:52
CMX - Iäti
AKI LEHTI
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
CMX
Iäti
EMI
CMX:llä on edelleen pakonomainen tarve vaihtaa suuntaa ja tyyliä levy levyltä. Bändi voi tehdä tuplalevyn 1970-lukulaista progea, mammuttimaisen yhden biisin scifioopperan tai albumillisen perusrockia. Silti se kuulostaa aina ja vain CMX:ltä.
Iäti on kompaktin mittainen paketti täynnä hittibiisejä. Vuoden 2007 Talvikuningas-levyn jälkeisessä ähkyssä orkesteri on halunnut tehdä asioita yksinkertaisemmin. Ainakin lopputulos kuulostaa aiempaa yksinkertaisemmalta, mutta tekoprosessi tuskin on sitä ollut. Tarttuvan rock-kappaleen säveltäminen ei ole maailman helpointa hommaa, ja tältä levyllä niitä on yksitoista. Melkein minkä tahansa levyn biiseistä voisi julkaista sinkkuna ja radiosoitto olisi taattua. Bändin itselleen asettamien dogmien mukaisesti biiseissä ei saanut olla heviriffejä tai progea. Näissä raameissa on myös pysytty. Joka suuntaan poukkoilevan metakan sijaan tuloksena on sekoitus CMX-asteikolla pirteitä pop-ralleja ja tunkkaista aikuisrockia.
Vaikka bändi aina onkin tehnyt asiat omilla ehdoillaan, on sen tapa heittää asiat päälaelleen levy toisensa jälkeen omiaan ärsyttämään joitakin faneja. Levyjen tekemisen täytyy tietysti olla haastavaa bändille itselleen, eikä fanien miellyttäminen voi olla ensisijaista. Hauskaa onkin se, että 13 levyä julkaisseen bändin radikaalein veto tässä vaiheessa uraansa on tehdä levyllinen radiorockia. CMX:n kohdalla radiorock ei tarkoita valmiiksi pureskeltua kompressoitua mössöä. Levy-yhtiön väki on silti varmasti ollut innoissaan saatuaan valmiin levyn ensi kertaa kuultavaksi.
Bändi todennäköisesti menettää muutaman koukeroisemman ilmaisunsa ystävän tällä tuotoksella, mutta uusiakin kuulijoita luulisi löytyvän. Esimerkiksi Taistele-kappaleen ilmeisen tahallisen junttirock-ulosannin luulisi vetoavan vaikkapa Eppu Normaalin tai Kotiteollisuuden faneihin. Täysin selväksi ei tule miten vakavissaan biisi on tehty. Varmaa on se, että biisi on levyn ja bändin koko uran heikoimpia tekeleitä. Monella muullakin kappaleella ollaan todella lähellä lipsahtamista tylsän aikuisrockin pariin. Keski-ikäisille 25 vuotta yhdessä möykänneille miehille se tällä kertaa sallittakoon.
Massasta bändin erottavat edelleenkin edukseen A.W. Yrjänän sanoitukset.
Yrjänää syytetään vuodesta toiseen liian monimutkaisten ja sivistyssanoja täynnä olevien tekstien kirjoittamisesta. Sivistyssanoja tällä levyllä ei ole, mutta miehen vihaajien ärsyyntymiskynnys ylittyy silti varmasti.
Aiempaa helpommin avautuvat tekstit ovat edelleenkin tarpeeksi koukeroisia pari kurssia lukion filosofiaa lukeneille uusille faneille ja ensimmäisen vuoden suomen kielen opiskelijoille. Tähän tyyliin Yrjänää on helppo mollata, mutta hän on silti edelleen Suomen parhaimpia tekstittäjiä.
Levyn soundimaailma on miellyttävän orgaaninen ja avara. Esimerkiksi kitararaitoja ei ole kuin muutama per biisi. Tänä tukkoon miksattujen ja masteroitujen levyjen aikana ratkaisu kuulostaa raikkaalta.