Delay Trees -Delay Trees
MIKKO SILTANEN
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
DELAY TREES
Delay Trees
Johanna/Pyramid
Delay Trees on hämeenlinnalainen, maalailevaa indiepoppia soittava yhtye, joka ilmoittaa vaatimattomasti "sulattavansa kuulijoiden korvat herkillä lauluillaan". Aika paljon luvattu, kun ottaa huomioon miten vaikean lajin he ovat itselleen valinneet.
Nelikon taustalta löytyy rockin suuntaan kallellaan ollut Aeroflop-yhtye, joka ei kuitenkaan ottanut tuulta siipiensä alle. Delay Trees sen sijaan nappasi yhden ep:n ( Soft Construction, 2009) jälkeen levytyssopimuksen ja purkitti nopeassa tahdissa nimettömän debyyttialbuminsa.
Korvat eivät sulaneet levyä kuunnellessa, mutta se taitaa olla musiikkiharrastuksen jatkumisen kannalta pelkkää plussaa. Delay Trees onnistuu kuitenkin vakuuttamaan kuulijan vahvoilla melodioillaan ja erittäin tyylikkäillä sovituksilla. Rami Vierulan kaihoisat laulut heräävät kvartetin käsittelyssä eloon ja kasvavat paikoitellen jopa massiivisiksi popsinfonioiksi. In Februaryn ja Tarantulan kaltaisissa biiseissä on samanlaista vetovoimaa kuin The Nationalin hienoimmissa tuotoksissa.