Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
20.01.2012 20:32
Emilia Lajunen - Turkoosi polkupyörä
Texicalli
Viulisti Emilia Lajunen (s. 1979) nousi viimeistään viime kesänä Suomen kiitetyimpien kansanmuusikkojen joukkoon, kun hän voitti Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla Konsta Jylhä -kilpailun perinteisen sarjan.
Lajusen erinomaisuudesta ei ole epäselvyyttä. Kuulin häntä tietoisesti ensimmäisen kerran viime vuonna ilmestyneellä Suo-yhtyeen levyllä. Yhtyeen musiikki oli keskinkertaista, mutta Lajusen lahjakkuus ja tyyli erottuivat selvästi. Suon levy sai janoamaan Emilia Lajusen soololevyä, joka on nyt valmis.
Helsinkiläinen Lajunen on asunut nuoruutensa Suolahdella. Hänen juurensa ovat Keuruulla, jossa muusikko on kiertänyt tutustumassa sukunsa paikkoihin. Keuruun seudulta on ammennettu paljon aiheita Turkoosi polkupyörä -levylle.
Kappaleiden yhdeksi päähenkilöksi nousee Pilli-Hermanni eli Herman Saxberg (1830-1909), joka oli Emilia Lajusen isoisän isoisä. Lajunen esittelee hänet levyn kansilehdessä juoppona, laiskurina, rikollisena – tunnettuna keuruulaisena pelimannina.
Turkoosi polkupyörä alkaa räväkällä Mollipolskalla. Kirjavan räiskyvässä kappaleessa on uhmaa, kauneutta ja rockin vaarallisuutta. Tämän kappaleen perusteella olin sijoittamassa koko levyä samaan riviin Senni Eskelisen Stringpurée bandin kanssa, joka yhdistää kansanmusiikkia ja progea.
Toisessa kappaleessa Renttulassa, tyyli muuttuu kuitenkin arkaaisemmaksi, jopa harmittomaksi, kunnes höristän korviani. Heti ensimmäisessä lauseessa tapahtuu murha. Kappaleen runoillut Pilli-Hermanni päästetään irti. Musta huumori kukkii.
Emilia Lajunen soittaa levyllään 5-kielistä viulua ja ruotsalaista avainviulua, joiden soittoa hän opettaa Sibelius-Akatemiassa. Lisäksi hän laulaa. Yhtä kappaletta lukuun ottamatta laulu ja soitto on äänitetty yhtä aikaa, joka tuo levylle vahvan live-tunnelman. Tyyli korostaa myös Lajusen osaamista.
Vaikka Lajunen on levyllä yksin, on hänellä takanaan korkeammat voimat. Arkistonauhoja kuuntelemalla ja arkkiveisuihin tutustumalla hän on loihtinut esiin väkevän gallerian keskisuomalaista elämänmenoa viimevuosisadoilta. Traagisten kappaleiden lisäksi levyllä on myös kevyempää kuten Vanha varpunen ja Wiitasaaren morsiuspolska eli Satiainen.
Lajunen on aiheiseensa uppoutunut sekä hullaantunut – ja se kuuluu. Perinteitä ja omaa näkemystä yhdistämällä on syntynyt erinomainen levy.
Viimeinen kappale on Lajusen kokonaan itsensä kirjoittama Turkoosi polkupyörä. Polskan hän on omistanut Helsingin kauneimmalle fiksipolkupyörälle. Vaikka biisi ei yllä levyn muiden sävellysten tasolle, saa se janoamaan Lajusen musiikkia yhä enemmän.
Aapo Siippainen