ERI ESITTÄJIÄ - Ulvova mylläri
PETRI TUUNAINEN
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
ERI ESITTÄJIÄ
Ulvova mylläri
Akun tehdas
Jyväskylän kaupunginteatterin Ulvova mylläri -kansanmusikaalin siirtäminen ja toteuttaminen cd-levyllä vaikuttaa äkkiseltään idealta, jossa voisi hyvin epäonnistua. Ainakaan henkilön, joka ei ole nähnyt musikaalia tai lukenut Arto Paasilinnan kirjaa, voi olla aihetta vaikea lähestyä.
Levyn laulut ovat Pauli Hanhiniemen säveltämiä ja sanoittamia. Viisi lauluista on säveltänyt teatterin oma kapellimestari Jyrki Heikkilä, joka vastaa myös sovituksista.
Musiikki on pääpiirteiltään melankolista ja sitä sävyttävät lukuisat pauhaavat yhteislaulunumerot. Surumielisyyden alta paistaa kuitenkin toivon pilkahdus. Rakkaus voittaa. Aina. Jyväskylän kaupunginteatterin näyttelijät ovat monitaitureita, jotka taitavat näyttelemisen lisäksi laulamisen. Lauluista jää parhaiten mieleen Sanelman ( Eeva Hakulinen) raikkaat tulkinnat Turvapaikka ja Korppi.
Vauhdikkaimpiin laulunumeroihin on saatu mukaan iloisuutta. Kansanlaulumaisissa sävelmissä kuullaan mausteena mm. viulua, selloa, hanuria ja huuliharppua. Ne tuovat musiikkiin suomalaista kansallistunnetta. Samat melodiat toistuvat levyllä siinä määrin, että niitä kuuntelemalla voi saada myös pahemmanlaatuisen laulukutkan.