Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 27.01.2012 18:42
A A A

Fredator - Rebirth Of The Bad

Viime vuonna pianisti, rumpali ja säveltäjä Jussi Fredriksson alias Fredator kunnostautui Turun kulttuuripääkaupunkivuotta rikastuttaneen Flame Jazz Clubin vetäjänä. Loppuvuodesta ilmestyi myös oman pitkäikäisen trion levy, ja nyt heti perään tulee Fredator-kvintetin kakkoslevy.

Rebirth of The Bad kantaa 1960-lukulaisen soul- ja latin jazzin perimää, mutta tekeminen maistuu tuoreelta ja intoutuneelta.

Yhtyeen uusiutunut kokoonpano toimii erinomaisesti. Eturivissä puhkuvat ja puhaltavat tasavahvasti trumpetisti Jorma Kalevi Louhivuori ja saksofonisti Joakim Berghäll. Basisti Eero Tikkanen ja itse Fredator rummuissa hiillostavat, yllyttävät ja komentavat. Bändin erottuvan soundin kannalta olennaisen tärkeä on Panu Savolaisen vibrafoni, joka puolestaan pehmentää ja taltuttaa, tai asettuu vähintäänkin värikkäiden puhaltajien vastapooliksi.

Parhaimmillaan bändi on loistokas, yhtä aikaa kekseliäs, energinen ja soinniltaan ilmava. Avausraidan ilakointi lupailee nerokasta keveyttä, mutta levyn mittaan Fredatorin sävelkynä tylsyy hieman. Kuumat solistit takaavat kuitenkin nautinnollista kuultavaa tavanomaisemmissakin kehikoissa.

Pentti Ronkanen

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa