Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 30.07.2010 21:02
A A A

Frigg - Grannen

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

FRIGG

Grannen

Frigg
Suomalais-norjalainen kansanmusiikkiyhtye Frigg on muuttunut lähes kokonaan suomalaiseksi. Viulisti Einar Olav Larsen on tällä hetkellä kahdeksanhenkisen yhtyeen ainoa norjalaisvahvistus. Se ei ainakaan vähennä suomalaisten syytä olla ylpeä maailmanluokan bändistään. Neljäs studioalbumi Grannen on äänitetty bändin Espanjan ja Japanin keikkamatkojen lomassa. Tämän levyn ansiosta ulkomaankeikkoja uskoisi tulevan enemmän, jos bändi kiireiltään vain ennättää.

Friggin tavaramerkki on viulujen ylivoima, jolle antautuu mielellään. Vaikka yhtye on eteenpäinpyrkivä ja kansanmusiikkia uudistava, ei sillä ole tarvetta ottaa mukaan elementtejä, jotka eivät perinteeseen istu. Friggillä on rockasennetta, vaikka sähkörasia ei olisi lähelläkään.

Edellinen Economy Class -levy ei ollut mestariteos, mutta jäi mieleen muutaman lauletun kappaleen ansiosta. Grannen-levyn sävellykset ovat mielenkiintoisempia, mutta laulut on valitettavasti hukattu. Muutamat biiseistä, kuten Maple Cake Farm, tihkuvat pop-potentiaalia. Herää ajatus, olisiko sitä voinut hyödyntää esimerkiksi Scandinavian Music Groupin laulaja Terhi Kokkosen americana- ja folktyyleillä. Muotisoitin banjo ei Friggin levyllä soi, mutta mandoliinissakin on SMG:n kepeää draivia.

Myös Amurin tiikeri lupailee kukkasen kokoista folkpoppia, mutta kappale kasvaa nopeasti Grannenin mahtipontisimmaksi. Frigg täydentyy siinä vaski- ja puupuhallinsektiolla sekä lyömäsoittaja Pekka Saarikorven rytmeillä. Kappale on loistava, mutta toista yhtä rönsyilevää teosta levyn rakenne ei olisi kestänyt.

Grannenin lisäksi levyllä on vain toinen vanha trad-kappale, Jepuan marssi. Myös Potatisvalsia voisi luulla sukupolvien takaiseksi pelimanniperinteeksi, mutta matemaattisella kurinalaisuudella leikittelevän kappaleen takaa löytyy Ruotsissa vaikuttava maailmanmusiikkimies Ale Möller.

Kansanmusiikki jos mikä on tarkoitettu intiimissä live-tilanteessa kuunneltavaksi ja yhdessä koettavaksi. Frigg soittaa levylläkin luontevasti ja maanläheisesti, jolloin on mahdollisuus aistia tunne ja kosketus, joka soittajan ja instrumentin välillä on.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa